Velkakriisi |

Rehn sovittelee Italian ja Suomen näkemyksiä

Talouskomissaari Olli Rehn aikoo toimia sillanrakentajana Italian ja Suomen välisissä euroa koskevissa erimielisyyksissä.

Italian pääministeri Mario Monti syytti pohjoisten euromaiden lausuntoja siitä, että luottamus euroon on rapissut. Maat ovat eri linjoilla muun muassa tukiohjelmien ehtojen tiukkuudesta sekä velkakirjojen jälkimarkkinaostoista.

Talouskomissaari Olli Rehn  on tavannut Italian pääministeri Mario Montin ja tapaa myöhemmin Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen.

Espanjan valtionlainojen korko nousi tänään lähelle kriittisenä pidettyä seitsemää prosenttia. Rehnin mukaan Espanjan ja Italian korkojen nousu johtuu osaltaan euroalueen poliittisesta eripuraisuudesta.

- Minusta on tärkeää, että rakennetaan siltaa eikä haeta uusia jännitteitä. Se on tämän päivän euroryhmän tärkein tehtävä: saada rivit suoraksi ja tehdä vakuuttavia päätöksiä, että euroalueen vakauttamisessa mennään eteenpäin, Rehn toteaa Yle Uutisten haastattelussa.

Euroopan valtiovarainministerit keskustelevat tänään Espanjan pankeille myönnettävästä avusta. Rehn arvelee, että sopu syntyy. Talousanalyytikot ovat epäileväisellä kannalla.

- Espanjan osalta tänään todennäköisesti kyetään löytämään poliittinen yhteisymmärrys Espanjan pankkisektorin uudistamisohjelman sisällöstä ja ehdoista. Siihen sisältyy hyvin tiukat ehdot, jotka koskevat sekä yksittäisiä tuettavia pankkeja että Espanjan rahoitus- ja pankkivalvonnan uudistamista, Rehn sanoo.

Keskustele uutisesta

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Eurooppa kärsii velka- ja pankkikriisin lisäksi luottamuskriisistä. Mitä mieltä olet? Mistä mahdollinen luottamuskriisi johtuu ja miten sen voisi ratkaista?

Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä