Lappi |

Reindeerspotting ensi-iltaan ikärajakiistan keskellä

Rovaniemeläisten narkomaanien elämästä kertova elokuva Reindeerspotting saa ensi-iltansa perjantaina. Elokuvan esitysikäraja saattaa muuttua ensi-illan jälkeen, sillä korkein hallinto-oikeus käsittelee ikärajasta tehtyä valitusta.

Reindeerspotting
Dokumentissa esitetään huumenuorten tekemisiä hyvin avoimesti. Kuva elokuvasta. Kuva: Bronson Club

Rovaniemen lisäksi elokuva nähdään myös Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä, Turussa ja Helsingissä.

Lipunmyynti paljon kohutun elokuvan ensi-iltaan alkoi keskiviikkona. Lippuvarauksia tehtiin jo keskiviikkona useita satoja.

HS: Elokuvan ikäraja selvinnee huhtikuussa

Elokuvan esitysikärajaa ei ole lyöty lopullisesti lukkoon vielä ensi-illan aattonakaan. Helsingin Sanomat kertoo, että korkein hallinto-oikeus tarkastelee soveltuvaa ikärajaa ainakin huhtikuun loppuun asti.

KHO:n jäsenet katsovat Reindeerspottingin ensi-illan aattona torstaina.

Tämän jälkeen KHO jatkaa pohdintaansa siitä, sopiiko elokuva 15–18-vuotiaiden katsottavaksi. Elokuvatarkastamo ja elokuvalautakunta ovat määritelleet alaikärajaksi 18 vuotta.

Tuotantoyhtiö valitti elokuvan ikärajasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä