Reippaina käymme rekkain alle
Ihan mahtavan kiva esitys, tämä Globen uupuneet. Sen nähtyään on raikas olo, vaikka on puolitoista tuntia muistutettu mieleen miten maailma hukkuu siihen itteensä, teit sitten niin tai näin.
Tämä nuorille suunnattu ja pian ympäri Suomea kiertävä juttu kun ei saarnaa eikä syyllistä. Sen sijaan siinä on asennetta, reipasta tekemisen meininkiä ja iloista uhoa.
Globen uupuneet alkaa kuin unelma: kolme armoitettua, nuorta näyttelijää keikistelee kynttilänvalossa. Molièren Ihmisvihaajaa mennään. Näyttämöllä ovat Jussi Lehtonen, Nora Raikamo ja Hanna Raiskinmäki. Voi että jotkut osaa kirjoittaa ja toiset näytellä, ehdin miettiä ennen kuin juolahtaa mieleen, että hetkinen...Molièreä? Miksi?
En saa oikeastaan koko esityksen aikana kunnolla tietää vastausta, sillä esitys on mahdollisimman vähäpäästöinen. Sähköä kuluu kymmenesosa normaalista ja sekin on vihreää. Sähkö siis. Ja käsiohjelma löytyy tietenkin vain teatterin nettisivuilta. - Kannattaa muuten plarata sitä käsiohjelmaa. Se on on oikea tieto - ja vähän tunnepakettikin!
Mutta se Molière. Minusta on riemullista yllättyä ja antautua rohkeiden tekijöiden vietäväksi. Siksi en välitä, vaikka en saa tietää, miksi kaikenlaista tärkeää kertoillaan minulle juuri Ihmisvihaajan avulla. Luotan siihen, että näytelmän tekijäkaksikko ei petä. Aiemmissa töissään he ovat osanneet nauraa vakavillekin asioille. Kirjoittaja Emilia Pöyhönen on tehnyt railakasta komiikkaa mm. leipäjonoista, ohjaaja Saana Lavaste saanut meidät nauramaan uskovaisten lahkolaislesbojen problematiikalle.
Ja kyllä minua sitten viedäänkin, myös tässä Globen uupuneissa.. Pian näyttelijäseurue touhottaa jotain dokumentista, jota John Webster ohjaa. Havahdun, sillä paljon huomiota saaneen kulutuskriittisen elokuvan, Katastrofin aineksia ohjannut Webster istuu katsomossa. Kuvataanko esitystä jotenkin, alkaa tv-toimittaja minussa pohtia? Kovin luulisi olevan vaikeaa, kun lavalla on niin hämärää eikä kameroitakaan näy...
Pian käy ilmi, että "John Webster" on esityksen henkilöhahmo siinä missä Ihmisvihaajan päähenkilöt. Puhumattakaan menestyselokuva Titanicin lemmenparista....Niin, Globen uupuneet seikkailee kulttuurin erilaisissa viitekehyksissä ja kerroksissa kuin kotonaan. Se sekoittaa mitä tahtoo, mutta sen ajatus pysyy selkeänä. Ala katsella ympärillesi ja seurata omia jälkiäsi. Siis hiilijälkiä, esimerkiksi.
Hassu juttu muuten, että James Cameronin elokuva Titanic on tärkeässä roolissa kahdessa, samalla viikolla ensi-iltansa Helsingissä saaneessa näytelmässä.
Se toinen on Tiina Lymin S.O.S., jota esitetään Ryhmäteatterissa. Tottahan Titanicin kohtalosta löytyy symboliikkaa niin psykologiseen kuin ekologiseen katastrofiin. Mutta on se silti mainio yhteensattuma. Vai liekö sitten perhosen siivenisku Patagoniassa...?
Tuoreimmat aiheesta: New Articles
Väkivalta yltyy taas Syyriassa
YK:n pääsihteerin mukaan Syyrian tilanne on erittäin huolestuttava. Terroristiryhmien arvellaan käyttävän Syyrian sekasortoa hyväkseen.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Nokian osakkeen puoliintumisnopeus kiihtyy
Nokian osakkeen arvosta on kadonnut 50 prosenttia kolmessa kuukaudessa. Yhtiö kertoo lähiaikoina uusista säästötoimistaan, joista eivät vielä tiedä edes pääluottamusmiehet.
Iran: Painostus on turhaa
Iranin ydinohjelmaa koskevat neuvottelut ovat alkaneet Bagdadissa, Irakissa. Mukana on YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää maata sekä Saksa.
Keskustele: Antaisitko teiden rapistua?
Yllättävän moni valittaa teiden kunnosta. Onko tämä vain arjen pientä jupinaa vai ovatko Suomen tiet oikeasti vaarallisessa kunnossa? Siirrymmekö juniin kuten päättäjät haluaisivat?
Keskustele: Miten käy SDP:n puheenjohtajuuskisassa?
Rakkautta ja jäätelöpuikkoja! Niistä on pienet demarit tehty. Vai onko sittenkään? kysyy Sanna Ukkola Yle Uutisten blogissa. Onko haastajista puute?
Ollila: Steve Jobs rakensi taitavasti itsestään myytin
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ryhtyi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, koska energia-ala on tulevaisuudessa teknologiaan keskittyvää liiketoimintaa.
Satojen opinto-oikeus katkolla
Lähes 600 opiskelijaa joutuu anomaan lisää aikaa opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa. Perustutkinto pitäisi suorittaa seitsemässä vuodessa.
Sähkökatkot on korjattu
Torstain ukkosmyräkän aiheuttamat sähköviat on korjattu. Keski-Suomessa oli sähköttä enimmillään yli tuhat taloutta.
Keskustele: Mikä Suomessa on muuttunut nousukauden jälkeen?
Onko suomalaisista tullut kateellisia vai kohtuullisia? Mitä haluat kysyä Jorma Ollilalta?

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.