Tämä nuorille suunnattu ja pian ympäri Suomea kiertävä juttu kun ei saarnaa eikä syyllistä. Sen sijaan siinä on asennetta, reipasta tekemisen meininkiä ja iloista uhoa.

Globen uupuneet alkaa kuin unelma: kolme armoitettua, nuorta näyttelijää keikistelee kynttilänvalossa. Molièren Ihmisvihaajaa mennään. Näyttämöllä ovat Jussi Lehtonen, Nora Raikamo ja Hanna Raiskinmäki. Voi että jotkut osaa kirjoittaa ja toiset näytellä, ehdin miettiä ennen kuin juolahtaa mieleen, että hetkinen...Molièreä? Miksi?

En saa oikeastaan koko esityksen aikana kunnolla tietää vastausta, sillä esitys on mahdollisimman vähäpäästöinen. Sähköä kuluu kymmenesosa normaalista ja sekin on vihreää. Sähkö siis. Ja käsiohjelma löytyy tietenkin vain teatterin nettisivuilta. - Kannattaa muuten plarata sitä käsiohjelmaa. Se on on oikea tieto - ja vähän tunnepakettikin!

Mutta se Molière. Minusta on riemullista yllättyä ja antautua rohkeiden tekijöiden vietäväksi. Siksi en välitä, vaikka en saa tietää, miksi kaikenlaista tärkeää kertoillaan minulle juuri Ihmisvihaajan avulla. Luotan siihen, että näytelmän tekijäkaksikko ei petä. Aiemmissa töissään he ovat osanneet nauraa vakavillekin asioille. Kirjoittaja Emilia Pöyhönen on tehnyt railakasta komiikkaa mm. leipäjonoista, ohjaaja Saana Lavaste saanut meidät nauramaan uskovaisten lahkolaislesbojen problematiikalle.

Ja kyllä minua sitten viedäänkin, myös tässä Globen uupuneissa.. Pian näyttelijäseurue touhottaa jotain dokumentista, jota John Webster ohjaa. Havahdun, sillä paljon huomiota saaneen kulutuskriittisen elokuvan, Katastrofin aineksia ohjannut Webster istuu katsomossa. Kuvataanko esitystä jotenkin, alkaa tv-toimittaja minussa pohtia? Kovin luulisi olevan vaikeaa, kun lavalla on niin hämärää eikä kameroitakaan näy...

Pian käy ilmi, että "John Webster" on esityksen henkilöhahmo siinä missä Ihmisvihaajan päähenkilöt. Puhumattakaan menestyselokuva Titanicin lemmenparista....Niin, Globen uupuneet seikkailee kulttuurin erilaisissa viitekehyksissä ja kerroksissa kuin kotonaan. Se sekoittaa mitä tahtoo, mutta sen ajatus pysyy selkeänä. Ala katsella ympärillesi ja seurata omia jälkiäsi. Siis hiilijälkiä, esimerkiksi.

Hassu juttu muuten, että James Cameronin elokuva Titanic on tärkeässä roolissa kahdessa, samalla viikolla ensi-iltansa Helsingissä saaneessa näytelmässä.

Se toinen on Tiina Lymin S.O.S., jota esitetään Ryhmäteatterissa. Tottahan Titanicin kohtalosta löytyy symboliikkaa niin psykologiseen kuin ekologiseen katastrofiin. Mutta on se silti mainio yhteensattuma. Vai liekö sitten perhosen siivenisku Patagoniassa...?