Reissu-Hillary sai sata valtiota täyteen
Ulkoministeri Hillary Clinton päihittää Madeleine Albrightin neljällä maalla. Matkapäiviä on kertynyt Clintonille yli 300 runsaan kolmen vuoden aikana.
Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on saapunut sadanteen maahansa ulkoministerin urallaan. Sadanneksi ylsi Latvia, jonne hän saapui tänään. Clinton jatkaa matkaa vielä saman päivän aikana Pietariin.
Kukaan Clintonia edeltäneistä Yhdysvaltan ulkoministereistä ei ole tehnyt virkamatkoja yhtä paljon. Clinton päihittää Madeleine Albrightin neljällä valtiolla. Albright oli ulkoministeri Clintonin puolison Bill Clintonin toisella presidenttikaudella.
Clinton aloitti ulkoministerinä 2009. Hän on viettänyt lentokoneessa 73 päivää. Matkapäiviä on kaikkiaan kertynyt 337.
Clinton saapui Riikaan Suomesta. Riiassa hän on tavannut Latvian johtoa ja yliopisto-opiskelijoita.
Latviassa hän patisteli maan johtoa ratkaisemaan nopeasti ja tasapuolisesti kysymyksen juutalaisten omistuksesta. Liki 80 000 juutalaista, 90 prosenttia Latvian juutalaisista ennen toista maailmansotaa, tapettiin, kun maa oli saksalaisten miehittämä 1941 - 42. Kun Latvia jälleen itsenäistyi 1991, muutkin kuin juutalaiset saivat hankkia Neuvostoliiton 1940 juutalaisilta takavarikoimaa omaisuutta. Jotkut juutalaistahot jäivät kuitenkin omaisuuden jaon ulkopuolelle.
Clinton on kertonut jättävänsä ulkoministerin tehtävät presidentti Barack Obaman kauden loppuessa tammikuussa. Tulevaisuudensuunnitelmiaan Clinton ei ole vielä paljastanut.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Suuri maanjäristys - tsunamiuhka poistui
Ohotanmerellä on tapahtunut 8,2 magnitudin maanjäristys. Tsunamivaroitus on voimassa.
Venäjän "Facebook" viranomaisten mustalle listalle
Sivuston perustaja on joutunut Venäjällä vallanpitäjien silmätikuksi. Viranomainen ei ole toistaiseksi kommentoinut ratkaisuaan.
Tiedustelutieto: Iran yhä enemmän Syyrian sodan johdossa
Yhdysvaltalainen tutkimusjärjestö sanoo Iranin osittain jopa johtavan Syyrian armeijan toimintaa. Syyrian konfliktia on vaikea enää pitää sisällissotana.
Moottoritien silta romahti Seattlen lähellä
Useita autoja on pudonnut romahtaneelta sillalta veteen. Kukaan ei kuollut uhkaavassa turmassa.
Yle Uutiset selvitti: Home ei huoleta ulkomailla
Homeongelmat nostattavat suomalaisissa voimakkaita tunteita. Selvitimme, miten homeeseen suhtaudutaan ulkomailla. Havaintojen mukaan homeeseen ei tunnuta suhtautuvan muualla aivan samanlaisella vakavuudella kuin Suomessa.
Italian media ei homeesta hiisku
Homeongelmat jäävät Italiassa vähälle huomiolle. Suurin syy on yksinkertaisesti se, että homeongelmaa ei ole. Ongelmien vähäisyys johtuu italialaisesta rakennustekniikasta.
Ruotsin homeongelma leimahti muutama vuosi sitten
Ruotsin mediassa home- ja kosteusongelmia käsitellän suhteellisen usein. Vuonna 2007 Ruotsissa nousi valtava kohu uudisrakennusten homeongelmista. Ruotsissa yleistynyt ohutrappaustekniikka oli osoittautunut varsinaiseksi homepommiksi.
Venäjällä homeongelmasta ei juurikaan puhuta
Venäjällä asuntojen homeongelmasta on alettu puhua julkisesti vasta viime vuosina. Syynä on ollut asuntorakentamisen raju kasvu. Taloja rakennetaan nopeasti ja usein myös niin halvoilla materiaaleilla, että kosteusongelmia syntyy jo rakennusvaiheessa.
Homeongelma piinaa Saksassakin - tuuletusohjeita sivukaupalla
Saksassa suhtaudutaan rakennusten homeongelmaan saksalaisella vakavuudella. Kattava tutkimustieto aiheesta kuitenkin puuttuu. Monet vanhat rakennukset on tiivistetty liiallisesti, eikä sisäilma asunnoissa vaihdu riittävästi. Siksi saksalainen vuokranantaja lisää vuokrasopimukseen sivukaupalla ohjeita oikeaoppisesta asunnon tuuletuksesta.
Espanjassa home ei ole tapetilla
Espanjassa homeongelmia ei julkisuudessa esiinny. Niistä tuntuvat kärsivän lähinnä rannikoilla asuvat suomalaiset.
