Savo |

Rengaslukko on hyvä pelote

Kuopiossa on kerätty kokemuksia rengaslukon käytöstä. Viidestä eri parkkisakosta on rauta kilahtanut renkaan ympärille vasta muutaman kerran mutta autoilijat ovat tulleet varovaisiksi parkkisakkojensa suhteen.

Rengaslukko asennettuna autonrenkaaseen.
Kuva: Yle

Rengaslukon käytöstä on saatu hyviä kokemuksia Kuopiossa. Kuopion pysäköinninvalvonta otti alkuvuodesta käyttöön rengaslukon, joka asennetaan ajoneuvoon, jos sille on kertynyt viisi eri parkkisakkoa.

Pysäköinninvalvonnasta kerrotaan, että rengaslukkoja on tähän mennessä asennettu muutaman kerran ja näillä ajokeilla ei ole sen koommin enää pysäköity väärin.

Lisäksi moni kysyy rengaslukon välttääkseen pysäköinninvalvonnasta jo etukäteen, kuinka monta sakkoa heille on kertynyt.

Lukon asentamisesta veloitetaan omistajalta 250 euroa ja kaikki pysäköintivirhemaksut on maksettava, jotta lukko poistetaan.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä