Helsinki |

Reserviupseeriliitto potee jäsenkatoa

Erityisen paljon jäsenmaksuja jätetään maksamatta Helsingissä, Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Vaasassa. Pääkaupunkiseudun reserviupseerikerhot ovat huolissaan jäsenkadosta.

Reserviläiset tarkastelevat ampumatuloksiaan maalitauluista.
Yksi reserviupseeriliiton toiminnoista on maanpuolustustaidon yllläpitäminen. Kuva: YLE

Helsingin reserviupseeripiirissä jäsenmäärä oli viime joulukuussa 4139. Toukokuun loppuun mennessä tiputusta jäsenmääriin tuli 365. Pudotusta tuli lähes yhdeksän prosenttia viidessä kuukaudessa.

Suomen kolmanneksi suurimmassa Tapiolan reserviupseerikerhossa jäsenmäärä vaihtelee vuosittain parillakymmenellä. Jäsemäärä on jäsenrekisterin mukaan tällä hetkellä 648.

Jäsenkatoon useita syitä

Tapiolan reserviupseerikerhon puheenjohtaja Marko Puumalainen arvelee, että puolustusvoimauudistus ei vaikuta ainakaan pääkaupunkiseudulla jäsenmäärien putoamiseen, vaan syyt piilevät yleisessä taloudellisessa tilanteessa ja kilpailussa ihmisten vapaa-ajasta.

Meillä ei ole varaa lepäillä laakereillamme ja todeta ettei meidän tarvitse tehdä mitään.

- Marko Puumalainen

- Uskon, että puolustusvoimien muutokset saattavat vaikuttaa muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Meillä se ei näy, vaan ihmisten kiristynyt taloustilanne vaikuttaa varmaan aktiivisuuteen. Kun rahasta on tiukkaa, niin kaikesta karsitaan.

Puumalaisen mielestä varaa laakereilla lepäämiseen ei ole, vaikka jäsenmäärät Tapiolassa eivät olekaan pudonneet.

- Kyllä meidän täytyy olla myös huolissamme. Yritetään parantaa jäsenhankintaa ja tehostaa toimintaa, jotta saataisiin aktivoitua jäseniä enemmän. Jäsenmaksulle pitää saada vastinetta. Sillä tavalla saamme jäsenet pysymään jatkossakin mukana.

Reserviupseeriliittoon kuuluu Suomessa lähes 28 000 jäsentä.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä