Lahti |

Reuman sairaala taistelee olemassaolostaan

Reumasäätiön sairaalaa uhkaa maksuvalmiuskriisi. Ennusteiden mukaan tilanne on ajautumassa niin kriittiseksi, että toiminnan jatkaminen nykymuodossa ei ole mahdollista.

Lapsipotilas Reuman sairaalassa.
Inka Saarikettu on käynyt Reuman sairaalassa hoidettavana useamman kerran. Kuva: YLE / Heikki Ahonen

Heinolassa Reuman sairaalan talousvaikeudet eivät ota helpottaakseen. Budjetti on tänäkin vuonna noin kaksi miljoonaa euroa tappiolla.

- Kelan, sairaanhoitopiirien ja kuntien ostot ovat vähentyneet viime vuosien aikana paljon. Olemme nyt kuilun partaalla, luonnehtii Reumasäätiön toimitusjohtaja Hannele Kalske.

Tiukka selviytymisohjelma

Reuma on lähettänyt Heinolan kaupungille kuusikohtaisen selviytymisohjelman, jossa vaaditaan muun muassa alueen rakennemuutosrahoista vähintään kahden miljoonan euron osuutta. Lisäksi säätiö haluaa kaupungista kumppanin aivohalvauskuntoutuskeskuksen käynnistämiseen.

- Päijät-Hämehän on todettu aivohalvauskuntouksessa Suomen mustimmaksi alueeksi. Enää ei ole aikaa miettiä ja lykätä, odottaa tulevia muutoksia vaan niitä pitää tehdä tänä vuonna, jo tänä keväänä, Kalske sanoo.

Reuman vaatimus rakennemuutosrahoista ei kaupunginhallituksen puheenjohtajan Hannele Rämön mukaan ole realistinen. Lisäksi aivohalvauskuntouksen keskittämistä on tarkasteltava laajemmin.

- Siinä on sellainen pulma, että meillä on omaakin aivohalvauskuntoutusta. Toimintojen yhteensovittaminen Reuman kanssa täytyy selvittää, muistuttaa Rämö.

- Kuitenkin nyt täytyisi puhaltaa yhteen hiileen ja käyttää kaikki keinot Reuman pelastamiseksi, hän lisää.

Heinolan kaupunginhallitus käsittelee Reuman selviytymisohjelmaa lähiviikkoina.

Apua yhdistymisestä

Reuma on etsinyt pelastusta myös sairaala- ja kuntoutustoimintojen yhdistämisestä Invalidisäätiö Ortonin kanssa. Ortonin hallitus käsittelee asiaa ensi viikolla.

Erityisen tärkeää Reuman säilyminen on potilaille. Jo 7 000 reumapotilasta eripuolilla Suomea on allekirjoittanut adressin sairaalan puolesta.

Tytärtään Inkaa Heinolassa tutkimuksissa käyttänyt Tanja Riihimäki toivoo Reuman sairaalan jatkavan toimintaansa.

- Tämähän on ainoa tällainen erikoistunut paikka Suomessa. Täällä voi olla ihan pohjoisestakin potilaita samaan aikaan. Kyllä tämä on todella tärkeä paikka, Riihimäki tiivistää.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä