Ulkomaat |

Reuters: Kapinalliset kertovat surmanneensa venäläiskenraalin Syyriassa

Uutistoimisto Reutersin mukaan kapinallisryhmä ilmoittaa surmanneensa venäläisen kenraalin Syyriassa.

Syyriassa kapinalliset ilmoittavat surmanneensa venäläisen kenraalin, joka on toiminut Syyrian puolustusministeriön neuvonantajana operaatiossa pääkaupunki Damaskoksen lähellä. 

Uutistoimisto Reutersille toimitetussa videoidussa lausunnossa Hawks Special Operations Battalion-niminen ryhmä sanoo kenraalin nimen olleen Vladimir Petrovich Kochjev. Nauhoitteella esitellään kopiota henkilökortista, jonka väitetään kuuluneen venäläiskenraalille.

Lausunnossa ei kerrottu milloin kenraali olisi surmattu, mutta erään lähteen mukaan tämä olisi tapahtunut kaksi viikkoa sitten. Sama lähde sanoi, että kapinallisryhmää johtavat Syyrian asevoimista kapinallisten puolelle loikanneet upseerit.

Venäjä ei ole toistaiseksi kommentoinut esitettyjä väitteitä. Syyriassa on arvioitu olevan satoja venäläisiä sotilashenkilöitä.

Samanniminen ryhmä on aikaisemmin ilmoittanut olevansa vastuussa heinäkuun iskusta, jossa kuoli useita presidentti Bashar al-Assadin lähipiiriin kuuluneita sotilasjohtajia. 

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä