Revontulien ääniä voi kuulla
Kansantaruissa kuvatut ja erämaan kulkijoiden kuulemat revontulien äänet ovat saamassa selityksen. Aalto-yliopiston tutkijat ovat onnistuneet äänittämään revontuliin liittyviä ääniä.
Uusimman mittaustuloksen mukaan revontuliin liittyvät äänet syntyvät vain 70 metrin korkeudessa ja ovat ihmiskorvin kuultavissa. Aiemmin on luultu, että äänet syntyvät niin korkealla, että niitä ei voi kuulla.
Aalto-yliopiston tutkijat nauhoittivat revontulten ääniä kolmella toisistaan erilleen sijoitetulla mikrofonilla ja pystyivät paikantamaan niiden syntypaikan vertailemalla äänten kulkeutumisesta johtuvia viiveitä.
- Uusin tutkimuksemme osoittaakin, etteivät äänet synny kaukana näkemissämme revontulissa, vaan samat auringon hiukkaspurkaukset, jotka synnyttävät revontulia, voivat synnyttää myös äänilähteitä lähellä maanpintaa, kertoo professori Unto K. Laine Aalto yliopistosta.
Äänien syntymisen yksityiskohdat ovat yhä arvoitus eikä niitä esiinny säännöllisesti revontulien aikana. Äänet ovat hiljaisia ja erottuvat vain vaivoin ympäristön kohinasta.
Ääniä kuulleet ovat usein kuvanneet niitä etäisenä kohinana ja rätinänä. Tutkijat pitävät tämän takia mahdollisena, että äänten syntytapoja on useita ja äänilähteiden etäisyydet maanpinnasta voivat vaihdella.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Keskiviikkona hukkunut nainen löydettiin tänään
Nainen hukkui Ilomantsissa sijaitsevaan Ilomantsinjärveen keskiviikkona.
Motoristi kuoli Tampereella
Moottoripyörällä liikenteessä ollut keski-ikäinen tamperelainen mies kuoli lauantaina onnettomuuspaikalle. Poliisi pyytää onnettomuuden nähneitä ottamaan yhteyttä.
Väitös: Terveysriskit kasaantuvat vähän liikkuville masentuneille
Suomalaisten kansantauteja masennusta ja diabetestä sekä sydän -ja verisuonitauteja esiintyy samoilla vähän liikkuvilla ihmisillä, käy ilmi tuoreesta väitöstutkimuksesta.
Drockila nuorten syrjäytymisestä: Emme voi ummistaa silmiämme
Supersiskot-kampanjan nettitukipalvelulle on riittänyt kysyntää. Jatkossa Supersiskot aikovat tehdä paljon muutakin suomalaisten tyttöjen hyväksi, Drockila uskoo.
Varjoliitäjä takertui puuhun 12 metrin korkeuteen
Kolmekymppinen nainen vietti tunnin verran puunlatvassa Rautavaaran lentokentällä Pohjois-Savossa ennen kuin pelastuslaitos sai hänet alas.
Ukkonen säestää kesäistä säätä viikonloppuna
Suomen etelä -ja itäosiin on luvassa lämpimän sään lisäksi kuurosateita ja ukkonenkin jylisee lauantain mittaan.
Rauhanturvaajille oma veteraaniohjelma
Veteraaniohjelmassa tullaan painottamaan erityisesti kriisinhallintatehtävissä työskentelevien tarvitsemaa psykososiaalista tukea. Lisäksi palvelussairauksien korvausohjetta tarkennetaan sekä rauhanturvaajien kuntoutusta kehitetään. Myös uusia tukitoimintojen virkoja on luvassa.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Nuoren itsenäistyminen on muutakin kuin ikävuosia
Pesäpalloilija Vilma Leinosen elämä on kolmen viime vuoden ajan pyörinyt urheilun ja opiskelun merkeissä. Tänä keväänä Sotkamon urheilulukiosta ylioppilaaksi valmistuva nuori nainen on kasvanut vuosien aikana niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
Tutkimus: Suomalaiset EU:n keskiarvoa hoikempia
Viimeisimmän Euroopan laajuisen selvityksen mukaan tuhdeimpia ovat unkarilaiset, keveimpiä romanialaiset, kertoo Deutsche Welle.
