RHCP:n keikalle lippu halvimmillaan 20 eurolla
Red Hot Chili Peppers esiintyy Ratinan stadionilla Tampereella elokuun ensimmäisenä päivänä. Lämmittelijöinä ovat Poets Of The Fall ja The Vaccines.
Ensin liput myytiin loppuun parissa tunnissa. Paria viikkoa ennen keikkaa uusia lippuja tuli kuitenkin myyntiin ja nyt lippuja kaupataan eri sivuistoilla ahkerasti.
Lippupalvelun sivuilla oli vielä tiistaina keskipäivällä muutamia katsomolippuja myytävänä lavan sivuun. Noin 70 euron hinta voi olla tosin liian suolainen, sillä esimerkiksi Huuto.net-sivustolla katsomolipun saisi halvimmillaan 20 eurolla.
RHCP äänessä puoli yhdeksältä
Stadionin portit aukeavat keskiviikkona viideltä. Ensimmäinen esiintyjä eli suomalainen Poets Of The Fall aloittaa noin varttia vaille seitsemän, jonka jälkeen esiintyy brittiyhtye The Vaccines.
Anthony Kiedisin lavalla hyppimisestä voi alustavien aikataulujen mukaan nauttia alkaen puoli yhdeksältä. Kaikki on ohi viimeistään huviluvan päättyessä eli kello 23.
Odotettavissa tungosta
Konserttiin on tulossa noin 30 000 ihmistä ja yleisöä kehotetaankin saapumaan hyvissä ajoin. Konserttijärjestäjä muistuttaa, että esimerkiksi turvatarkastuksiin saattaa muodostua jonoja.
Red Hot Chili Peppersin konsertti sulkee Laukonsillan yleisestä käytöstä, mutta lipun ostaneet pääsevät myös sitä kautta keikalle. Sisäänkäynti onnistuu myös Ratinan Rantatien kautta.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Tampere on edelleen matkailuykkönen
35 kaupungin houkuttelevuus matkailukohteena arvioitiin Taloustutkimuksen vertailussa kouluarvosanoin, ja ykköseksi nostettu Tampere jätti keskiarvolla 8,41 taakseen mm. Turun, Hangon ja Savonlinnan.
Veikko Sinisalo -palkinto näyttelijä Eriikka Väliahteelle
Arvostettu Veikko Sinisalo -palkinto myönnettiin perjantaina näyttelijä Eriikka Väliahteelle. 3 000 euron arvoisen tunnustuksen myöntämisperusteiksi mainittiin muun muassa esimerkillinen työmoraali ja luova hulluus.
Poliisit vannovat kunnioittavansa ihmisarvoa
Poliisien vannoman eettisen valan tarkoitus on saada heidät tiedostamaan heiltä odotetut arvot ja toimintatavat yhä selvemmin. Poliisit lupaavat muun muassa kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia sekä käyttäytyä rehdisti ja auttavaisesti.
Ammattiin valmistuvien "yo-lakeille" ei enää naureskella
Ylioppilaslakki valmistetaan perinteikkäällä tehtaalla juuri tilaajan toiveiden mukaiseksi. Erilaiset kokardit, tupsut ja vuorivärit tekevät päähineestä kantajansa näköisen, ja oman lakkinsa saavat myös ammattiin valmistuvat.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ministerin kissa otti nimitysuutisen rauhallisesti
Perjantaina nimitettävä asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen aikoo jatkossakin nukkua öitään Tampereella. Kotona Hervannassa ministeriä odottaa myös tärkeä poliittinen neuvonantaja; päivän lehtien lukemisessa selausapuna toimiva Tähti-kissa.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Keskustele: Onko pesäpallosta vielä kansallispeliksi?
Superpesiskausi alkoi toukokuun puolivälissä, mutta kiekkohuuman kaltaista intoa ei peli harrastajaporukoiden ulkopuolella herätä. Osassa kouluista kansallispeliämme pelataan vielä, mutta sekin on hiipumaan päin. Vieläkö pesäpallo voisi innostaa?
Köyhä masentuu, masentunut köyhtyy
Köyhyys ja masennus kulkevat usein käsi kädessä, eikä ongelmien erottaminen toisistaan ole helppoa. Yhteiskunnan kelkasta putoaminen hävettää monia, mutta kelle puhua kun sosiaalitoimistossakin vastassa saattaa olla vain tietokone.
Avilon saa rikkihiilen poistoon valtion rahaa
Valkeakosken Avilonin kuitutehtaan siivousraha on varmistunut. Valtio myöntää konkurssipesälle runsaat 6 miljoonaa euroa mm. räjähdysherkän rikkihiilen kuljettamiseen hävitettäväksi.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
just
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo eipä ollut 20 eurolla lippuja. Osta heti -hinnat olivat korkealla eikä huudettavista tiedä miten vielä nousevat. Mutta saihan aiheesta huomiota herättävan otsikon, totuudesta viis.