Riihimäen teatteri kiristää vyötä
Riihimäen teatteri tasapainottaa talouttaan tiukalla säästökuurilla. Muun kuin näyttelijähenkilöstön osalta käydään yt-neuvotteluja enintään viiden hengen irtisanomisesta. Lisäksi teatterin ohjelmistoa aiotaan jatkossa muokata edullisemmin toteutettavaksi.
Teatterin tuore toimitusjohtaja Niina Torkko kertoo toivovansa, että ketään ei tarvitsisi irtisanoa, vaan tarvittavat 100 000 euron säästöt saataisiin aikaan osa-aikaistamisilla ja lomautuksilla sekä harkituilla ohjelmistovalinnoilla.
- Tulot ja menot pitää saada vastaamaan toisiaan. Tämä on vuosien kehityksen tulosta enkä kaikesta edes tiedä, koska olen ollut vasta kuukauden töissä. On ehkä ajateltu liian optimistisesti avustusten kehittymisestä ja velkaa on otettu liikaa.
Organisaation tehtävät jaetaan uudelleen ja esimerkiksi pitkäaikainen taiteellinen johtaja Aleksander Anria ei ole enää teatterin palveluksessa. Häntä ei irtisanottu eikä hän irtisanoutunut, vaan lähdöstä sovittiin yhteisellä sopimuksella.
Jatkossa taiteellisten ratkaisujen vastuuta annetaan teatterin taiteelliselle jaokselle, eli henkilökunta saa olla entistä enemmän mukana ratkaisuissa. Torkko sanoo lähinnä suitsivansa liian kunnianhimoisia (lue: kalliita) suunnitelmia.
Näytäntöjä viedään kouluille ja hoitolaitoksiin
Vaikka toteutettavia teoksia valitaan jatkossa tarkemmalla kammalla, näytösten määrä ei kuitenkaan välttämättä vähene, sanoo Niina Torkko.
- Jos on joku suurempi teos, joka vaatii paljon henkilökuntaa, niin se voi olla hyvin, että se on yksi teos kaudessa, mutta jos on pienempiä teoksia, jotka ei vaadi niin paljon henkilökuntaa, niin sitten niitä voi olla useita. Se riippuu aina siitä, millaisesta teoksesta on kysymys.
Jo sovitut esitykset toteutaan eli huhtikuussa luvassa on Mika Waltarin tekstiin perustuva Myöhästynyt hääyö ja syksyllä teos Pian koittaa aika, kertoo Torkko.
- Tässä kevään aikana päätetään, mikä teos tulee olemaan syksyssä tämän Pian koittaa aika -teoksen rinnalla ja jatkaako mahdollisesti jompikumpi kevään kahdesta ensi-illasta, 39 askelta ja Myöhästynyt hääyö, vielä ensi syksynä, sanoo Torkko.
Riihimäen teatterin ohjelmistoa aiotaan myös viedä ulos teatterista, esimerkiksi hoitolaitoksiin, kouluihin ja päiväkoteihin.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Junaliikenteessä myöhästellään vielä tänään
Riihimäellä tiistaina aamuyöstä sattunut tavarajunan vaunun kaatuminen aiheuttaa vielä keskiviikko myöhästymisiä junaliikenteeseen. Onnettomuuden syytä ei tiedetä vieläkään.
Päärata saataneen kuntoon illalla klo 19 jälkeen
H- ja R-junat liikennöivät toistaiseksi Helsingistä päin vain Hyvinkäälle asti josta ne kääntyvät takaisin. Riihimäelle on Hyvinkäältä bussikuljetus. Pääradan junaliikenne saataneen kuntoon klo 19 jälkeen.
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Suomen lipulle on mainoslipputankojen seassa varattava paras paikka
Useilla suurilla ketjuliikkeillä liehuvat mainosliput saloissa viikosta toiseen. Virallisina liputuspäivinä pitäisi Suomen lipulle varata tankorivistä arvokkain paikka. Muuten voi tulla nuhtelupuhelu sisäasiainministeriöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.