Riistakeskus tuomitsee susien salakaadot
Suomen Riistakeskukselta ei tipu ymmärrystä Perhossa viikonloppuna paljastuneelle kolmen suden ampumiselle. Riistakeskuksen tietoon ei ole tullut Perhon alueelta susien aiheuttamia vahinkoja tai vaaratilanteita. Myöskään lupaa suden kaatoon ei Perhon alueelle ole haettu.
Riistakeskus on uudistamassa susikannan hoitosuunnitelmaa lähiaikoina. Siinä yritetään löytää uusi keinoja susien suojelun ja paikallisen väestön toiveiden sovittamiseksi.
– Susipolitiikan toteuttamisessa koetaan olevan paljon ongelmia, mutta ne eivät oikeuta asioiden laittomaan hoitamiseen, kommentoi Riistakeskuksen viestintäpäällikkö Klaus Ekman.
Suomen Riistakeskus myöntää poikkeusluvat suurpetojen kaatamisen. Tälle talvelle poikkeuslupia susien ampumiseen on myönnetty poronhoitoalueen ulkopuolella yhteensä kymmenen.
Poliisi tutkii Perhon salakaatoja törkeänä metsästysrikoksena.
Suomessa elää arviolta 180–200 sutta.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Home-Sherlockin istahdus päättää asukkaan epätietoisuuden
Yksi kertoo löydöstään istahtamalla, toinen myös raapimalla. Vaikka työn seuraaminen voi olla kiehtovaa, asiakas ei ehkä haluaisi todistaa noita toimintoja. Tarkka-aistinen, nelijalkainen työntekijä nimittäin haistaa rakenteista hiipivän hajun varmasti. Homekoira saa työstään palkkion, asukas ison urakan.
Pouta tuo pelloille vilskettä
Kesäperunan istutukset ovat alkaneet Keski-Pohjanmaalla, muun muassa Himangalla ja Lohtajalla. Alkavalla viikolla päästään todennäköisesti jo varastoperunan istutuksiinkin, arvio ProAgria. Lämmin poutainen sää tietää täyttä pöhinää maakunnan pelloille.
Kuolonkolari Kruunupyyssä
Kasitiellä Kruunupyyssä sattui aamuyöllä raskaan ajoneuvon kuolonkolari. Tie on ollut useita tunteja suljettuna liikenteeltä.
Kotikaupunkia voi kantaa korunakin
Sata vuotta vanha omenapuu ja lapsuusmuistoista nouseva rannan tuoksu innoittivat taidegraafikko Mirka Johanssonia, kun hän suunnitteli kotipaikkakunnalleen Kokkolalle oman korusarjan. Hän halusi tehdä korun, joka viestii niin idealtaan, materiaaliltaan kuin tekijöiltään paikallisuutta.
Rakkaus rautaan yhdistää
Jos ennen kuntosalilla kulkivat totiset bodarit, löytyy asiakkaita nykyään joka lähtöön. Ikähaitari on laaja, raja-aidat ovat madaltuneet ja yhä useammat pariskunnat löytäneet yhdessä treenaamisen ilon. Jotkut myös löytävät toisensa levypainojen ääressä.
Helleraja paukkui rikki Keski-Pohjanmaalla
Lämmin ja aurinkoinen keli on hellinyt keskipohjalaisia perjantaina. Helleraja ylittyi monella paikkakunnalla.
Pyöräkeräilijän tapaus muistuttaa: löytäjä ei saa pitää
Lähes 30 polkupyörän kertasaalis on saanut puhelimet soimaan poliisin löytötavaratoimistossa Kokkolassa. Lukitsemattomia polkupyöriä pensaikoista ja muista paikoista kerännyttä vanhempaa naista epäillään kavalluksesta, sillä sanonnasta huolimatta löytäjä ei saa pitää.
Liikkujien letka valtaa taas Kokkolan
Kokkola City Run kokoaa jälleen tuhansia liikkujia Kokkolaan. Perjantai-iltaiseen tapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon 3300 henkeä. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan torilla vielä 16.30 saakka. Tapahtuma vaikuttaa myös liikenteeseen.
Kokkolan kaupunginteatteri käynnistää yt-neuvottelut
Kokkolan kaupunginteatteri on ajautunut yhteistoimintaneuvotteluihin. Lippuja ei ole mennyt kaupaksi tarpeeksi, ja samaan aikaan tuotantokustannukset ovat kasvaneet.
Lehdistön lakon uhka peruuntui
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
