Etelä-Savo |

Riistakolmiolaskentoja aikaistetaan tänä kesänä

Laskennat aloitetaan Etelä-Savossa jo viikonlopun aikana. Laskettavana on kaiken kaikkiaan 53 kolmiota. Riistanhoidonjohtaja Teemu Lamberg kertoo, että nuorempaa verta kaivattaisiin riistakolmioiden laskentaan mukaan, jotta laskennat saataisiin täsmäämään.

Riistakolmio kartalla.
Tasasivuisen riistakolmion sivu on neljän kilometrin mittainen. Kuva: YLE / Timo Ikonen

Riistakolmiolaskentaa tehdään tänä vuonna tavallista aikaisemmin. Riistakolmiolaskennan alustavat tulokset halutaan jo metsästysseurojen kesäkokouksiin.

Etelä-Savossa riistakolmiolaskentoja kanalintukannoista aiotaan tehdä tämän viikonlopun aikana. Laskettavana on kaiken kaikkiaan 53 kolmiota.

Riistanhoidonjohtaja Teemu Lamberg kertoo, että Etelä-Savossa on laskijoita tällä hetkellä 9 henkilöä. Määrä riittää nippa nappa ja nuorempia tekijöitä kaivattaisiin mukaan laskentatoimiin. Vuosien aikana on päässyt syntymään niin kutsuttuja kuolleita kolmioita laskijoista johtuvan pulan vuoksi.

Kolmiolaskennat suoritetaan joka vuosi ennen metsästyskauden alkua. Saatujen tulosten perusteella arvioidaan, pitääkö yksittäisille lajeille määrätä rauhoitusaikoja tai määrätä yksittäisiä lajeja kokonaan rauhoitettavaksi.

Lamberg kertoo, että kuoriutumisaikana olosuhteet olivat poikueelle vielä hyvät.

- Tässä on ollut muutama viikko huonompaa aikaa kananlintupoikueille. Kanalintupoikaselle kylmyys ja märkyys on pahin yhdistelmä. Se kestää jompaa kumpaa, mutta jos ei pääse lämmittelemään eikä syömään, niin sitten on tosi kyseessä.

Tänäkin viikonloppuna riistakolmiosta lasketaan metson, teeren, pyyn ja riekon poikueet ja aikuiset linnut.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Kristiina Järvenpää

Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa

Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä