Turku |

Riistalaskenta selvittää metsästystarpeen

Riistanhoitoyhdistykset ja metsänomistajat jalkautuvat viikonloppuna maastoon laskemaan suurriistaa. Kaikkiaan Varsinais-Suomessa liikkeellä on noin 5000 aktiivia. Huomion kohteena ovat erityisesti hirvet, valkohäntäpeurat ja kuusipeurat.

Riistanhoitopiiri käyttää tietoja hyväkseen määritellessään syksyn kaatolupien määrää. Lisäksi laskennassa havainnoidaan alueita, joiden riistakantaa olisi syytä harventaa laajamittaisemmin. Kyseeseen tulevat metsätuhoille alttiiden taimikoiden ja vilkasliikenteisten teiden lähimaastot.

- Kaatoluvat eivät perustu yksistään maastolaskennan tuloksiin. Käytössä ovat myös metsästäjiltä kerätyt tiedot siitä, kuinka paljon riistaa heidän alueelleen on jäänyt edellisen jahtikauden jälkeen. Päätös muodostuu vertaamalla ja yhdistelemällä näitä lukuja, kertoo Varsinais-Suomen riistapäällikkö Heikki Uotila.

Myös havainnot suurpedoista kirjataan. Laskenta antaa käsityksen siitä, onko yksittäisiä tai pareina liikkuvia susia laajemmalla alueella kuin varsinaisen kantalauman ympäristössä Mynämäen, Laitilan ja Yläneen seuduilla.

- Ohjeena on, että kun susien tai ilveksen jälkiä löytyy, niin siitä ilmoitetaan paikalliselle suurpetoyhdyshenkilölle. Hän kirjaa tiedot valtakunnalliseen seurantajärjestelmään, toteaa Heikki Uotila.

Maastossa suoritettavan laskennan sijaan tietoa voidaan kerätä myös lentokoneen avulla. Varsinais-Suomessa laajat Pöytyän ja Perniön seudun riistanhoitoyhdistysten alueet hoidetaan ilmasta käsin. Satakunnan riistanhoitopiirissä koko laskenta tehdään lentokoneesta helmi- maaliskuun aikana.



Lähteet:
YLE Turku

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä