Perämeri |

Riistalupien myöntäminen pysyy alueilla

Huoli metsästysasioiden lupahallinnon keskittymisestä Suomen riistakeskukselle Helsinkiin on Metsästäjäin keskusjärjestön mukaan aiheeton. Järjestön mukaan lupapäätökset hoidetaan jatkossa riistakeskuksen aluetoimistoissa samaan tapaan kuin nyt riistanhoitopiireissä.

Kaadettu hirvi vedetään miesvoimin metsästä tielle.
Kuva: YLE / Katja Oittinen

Lähiaikoina lausuntokierrokselle lähtevässä lakiuudistusluonnoksessa esitetään riistapiirien ja Metsästäjien keskusjärjestön yhdistämistä Suomen riistakeskukseksi. Riistakeskusta johtaisi lakisääteisiä viranomaistehtäviä hoitava päällikkövirkamies.

Päätösvalta pyynti- ja poikkeusluvista annettaisiin kuitenkin alueille perustettaviin riistakeskuksen aluetoimistoihin, joiden riistapäälliköt toimisivat rikosoikeudellisella virkavastuulla. Näin riistahallinnon luottamusmiehillä ei olisi mahdollisuutta vaikuttaa lupa-asioiden päätöksentekoon.

Riistakeskuksen päällikön päätösvalta säilytettäisiin kuitenkin uusissa, lupakäytäntöä linjaavissa tapauksissa.

Joustavuus ja nopeus lupa-asioissa säilytetään

Metsästäjien keskusjärjestön mukaan alueellista asiantuntemusta ja lupakäsittelyn nopeutta ei haluta hävittää. Erityisesti suurpetojen pyyntilupien kohdalla keskusjärjestö pitää nopeuden ja joustavuuden säilyttämistä tärkeänä.

Riistakeskusuudistus kuitenkin muuttaisi pyyntiajoista päättämistä niin, että riistaeläinten metsästysaikoja säädeltäisiin riistapiirien asemesta maa- ja metsätalousministeriössä.

Riistanhoitoyhdistysten asemaan uudistus ei Metsästäjien keskusjärjestön mukaan vaikuttaisi, vaan niiden asema hirvieläinten metsästyksen suunnittelussa ja lausunnonantajana säilyisi.

Suomen riistakeskusta koskeva lakiuudistus on lähdössä lausuntokierrokselle toukokuussa. Jos eduskunta hyväksyy lakiesityksen, sen on määrä tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Lähteet:
YLE Perämeri

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä