Helsinki |

Riita parkkipaikalla johti miehen kuolemaan

Nuori mies kuoli jäätyään farmariauton alle parkkipaikalla Keravan keskustassa lauantaina aamuyöllä. Poliisin mukaan paikalla olleet ovat kertoneet, että onnettomuutta edelsi riita kahden nuorisoryhmän välillä.

Paikalla olleiden mukaan joukko nuoria siirtyi pysäköitynä olleeseen autoon ja yritti pois paikalta. Ilmeisesti tässä vaiheessa ja auton jo ollessa liikkeellä osa toisen ryhmän jäsenistä yritti pysäyttää auton. Yksi nuorista jäi puristuksiin auton etuosan alle.

Kun nuori mies oli puristuksissa auton alla, joku nuorista soitti hätäkeskukseen. Pelastuslaitoksen yksiköt irrottivat miehen auton alta, mutta vuonna 1991 syntynyt mies oli saanut niin pahoja vammoja, että hän menehtyi onnettomuuspaikalla elvytysyrityksistä huolimatta.

Toinen ryhmistä oli ollut pysäköintipaikalla ja toinen oli tullut kävelykadun suunnalta S-marketin parkkipaikalle. Paikalla oli kaikkiaan kymmenkunta nuorta. Poliisin mukaan kaikki olivat kantasuomalaisia.

Poliisi on ottanut kiinni auton kuljettajan ja toisen tapahtumapaikalla olleen miehen. Kuljettajaa epäillään esitutkinnan tässä vaiheessa kuoleman tuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Toista kiinniotettua poliisi epäilee pahoinpitelystä.

Poliisi pyytää silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä Järvenpään poliisiin, puh. 071 873 5266 tai 071 873 5406

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä