Riitelyperinne vaivaa Kemijärven kuntapolitiikkaa
Kemijärven entinen kaupunginjohtaja, valtiotieteen maisteri Arto Ojala on huolestunut Kemijärven poliittisesta riitelystä. Hän puhuu hallintoa vaivaavasta riitelyperinteestä, joka voi jatkuessaan vahingoittaa kaupunkia paitsi imagollisesti, niin myös taloudellisesti.
Erittäin vaarallista Ojalasta on, jos luottamushenkilönä saatua valtaa käytetään muuhun kuin kunnalliseen päätöksentekoon. Hänen mukaansa sellaisesta tavasta on päästävä heti eroon.
-Asiat edellä pitää edetä ja käyttämällä sitä mekanismia, mikä kuuluu normaaliin kunnalliseen päätöksentekoon, hän tähdentää. -Ettei käytettäisi jotakin historiasta lähtevää perinteistä voimaa - kuten suuret suvut - tai mitä taustaa nyt kullakin on.
Ojalan mukaan kunnallispolitiikassa valtaa on helppo käyttää ja myös voimansa näyttää, mutta se pitää tehdä oikein vastuullisesti. Ei riitelemällä.
-Kaikkein ikävintä on, jos ja kun henkilökohtaiset ambitiot ja ristiriidat päästetään valloilleen. Silloin ollaan hakoteillä ja riitahan siitä syntyy.
Ojala varoittaa valtanarsismista.
-Kun joukossa on useita voimakastahtoisia ihmisiä, niin vastakkainiskujahan siitä tulee. Silloin myös valtaa voidaan ruveta käyttämään väärällä tavalla.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Juhliva kokoomus: monitoimiallas rakennettava
Kokoomuksen lappilainen kansanedustaja Heikki Autto, puolueen varapuheenjohtaja Janne Sankelo ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Arto Satonen esittävät Kemijoen pääuoman monitoimialtaan rakentamista ja vaativat että rakentamisesta tehdään päätös viimeistään seuraavan hallitusohjelman yhteydessä
Sairaanhoitajaopiskelijat muuttavat Rovaniemellä
Terveysalan ammattikorkeakouluopetus eli sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijat muuttavat Rovaniemellä. Terveydenhuoltoala muuttaa syksyllä Ounasvaaran Porokadulta, läheltä keskussairaalaa Rantavitikalle Jokiväylään, jossa on muutakin Rovaniemen ammattikorkeakoulun opetusta.
Rovaniemi haluaa rakentaa Ounasvaaran laen
Rovaniemen kaupunki haluaa Ounasvaaran kaavoituksen valmiiksi. Muun muassa mökkikylää ja hotellin laajennusta koskeva kaavamuutos otettiin esille kaupunginhallituksen iltakoulussa maanantaina. Valtuuston käsittelyyn uudelleen valmisteltu ehdotus tulee aikaisintaan syksyllä.
Kemijärveläiset tutustuvat Louen tuulimyllyihin
Kemijärvellä halutaan vielä lisää tietoa rakennetuista tuulivoimalaitoksista. Kaupunginvaltuusto tekee kesäkuun alussa tutustumiskäynnin Tervolan Louelle rakennettuun tuulivoimapuistoon. Kemijärven kaupunginvaltuuston on määrä elo-syyskuussa päättää kaupungin alueelle suunniteltujen tuulivoimalaitosten kohtalosta.
Saksalaisten viimeinen leposija täyttää 50 vuotta
Rovaniemen Norvajärvellä sijaitseva saksalaisten sotilaiden hautausmaa täyttää 50 vuotta. Mausoleumiin Norvajärven rannalle on haudattu 2 683 toisessa maailmansodassa kaatunutta saksalaista.
Kesä koittaa kullankaivajalle
Kesä on pikkuhiljaa tullut koko Lappiin. Kullankaivaja Topi Jokiniemi tuli kultamailleen Lemmenjoelle jo kuukausi sitten. Valtaus on talven jäljiltä kunnostettu pihat siivottu ja tositoimiin aletaan aivan näillä hetkillä. Hommia paiskitaan kultamailla syyskuun loppuun ja maalikylissä käydään vain ruuanostossa.
Kesäkukkakauppa käy hallanvaarasta huolimatta
Lapissa on ennusteiden mukaan vielä öisin alavilla ja muillakin mailla hallanvaara, mutta puutarhaliikkeissä on jo vilkasta. Yksi koristaa parvekkeensa kukalla jokaista kuukautta kohden, toisen urakkana on myllertää uusiksi koko omakotitalon piha.
Lapin liiton kehittämisjohtajaksi 18 hakijaa
Lapin liiton kehittämisjohtajaksi hakee 18 henkilöä. Mukana on kaksi edellisellä hakukierroksella valituksen tehnyttä hakijaa. Valinta johti tuolloin vuosien oikeusprosessiin.
Suojellut tunturialueet pääsemässä valtion korvausten piiriin
Kunnat ovat saamassa valtiolta korvauksia kaikista suojelluista erämaa-alueista, esimerkiksi tuntureista. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on kertonut, että muutkin kuin metsäalueet aiotaan laskea korvausjärjestelmän piirin vuonna 2014, jos eduskunta hyväksyy korvausten laajennuksen. Näin kertoo ministerin kanssa neuvotellut Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä.
Vahva kruunu ei sekoita rajakauppaa
Pitkään vahvana pysynyt kruunu ei kauppiaiden mukaan ole vaikuttanut suuresti rajakauppaan Suomen ja Ruotsin rajalla. Noin kolmasosa kassavirrasta kertyy toisen maan valuutassa riippumatta siitä, kummalla puolen rajaa ollaan. Hinta on vain yksi tekijä raja-alueen tiukassa kaupan kilpailussa.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
mie
Ilmoita asiattomasta kommentistaKerranki viisasta juttua Ojalan suusta. Kiitos!
lopun edellä
Ilmoita asiattomasta kommentistaKemijärven maine on jo mennyttä. Tilanteessa, jossa kaupunki on kriisissä tehtaiden sulkemisen jälkeen, on kunnanisillä aikaa ja kykyä vain tapella keskenään. Vastuullinen asioiden hoito on unohtunut ja vallanhimo on voittanut. Varsinaista hiekkalaatikkoleikkiä. Kuka haluaisi Kemijärvelle perustamaan yritystä? Kuka (uusi) haluaisi kunnallispolitiikkaan? Kuka haluaisi kaupunginjohtajaksi? Minä ainakin haluaisin pois koko sairaasta kaupungista. Onneksi muutin pois jo 15 vuotta sitten.
Paikalla käynyt
Ilmoita asiattomasta kommentistaArto on harvinaisen oikeassa! Pahinta siinä on se että riitelijät ei itse tajua aiheuttamiaan vahinkoja. Suurenmoista hölmöilyä yli puoluerajojen. Onneksi pääsin sieltä pois!
Muutosta kehiin
Ilmoita asiattomasta kommentistaValtiolla on ratkaisu tähän kyläpolitikointiin ja se on kunta-
uudistus. Uusi iso Itä-Lapin kunta tuulettaa ja saadaan uutta
porukkaan puhaltamaan yhteiseen hiileen. Onko suurin ongelma
Kemijärvellä kuitenkin Keskustapuolueen sisäinen riitely, joka
estää järkevän toiminnan?