Rikosuhripäivystyksen tarve on kasvanut
Esimerkiksi Kajaanissa rikosuhripäivystykseen otetaan aiempaa enemmän yhteyttä. Tähän saakka kasvava asiakaskunta on ollut lähi- ja parisuhdeväkivallan uhreja, kertoo Kajaanin rikosuhripäivystyksen toiminnanohjaaja Jaana Vanhala. Nyt yhteyttä otetaan monissa muissakin asioissa.
- Meihin osataan ottaa aiempaa enemmän yhteyttä. Aina kyseessä ei tarvitse olla mikään pahoinpitely. Voi olla, että kotiin on murtauduttu tai olet joutunut jotenkin muulla tavalla kokemaan sellaisen vaaran tunteen omassa perusturvallisuudessa, kertoo Vanhala.
Vanhala arvelee, että tieto rikosuhripäivystyksestä on lisääntynyt muun muassa sosiaalisen median ja internetin avulla. Lisäksi rikosuhripäivystys tekee yhteistyötä esimerkiksi poliisin kanssa.
- Jos joudut todistajaksi oikeuteen, niin saat todistajakutsussa jo tietoa rikosuhripäivystyksestä. Levitämme palvelusta koko ajan tietoa, kierrämme puhumassa kouluissa sekä jaamme lippusia ja lappusia. Rikosuhripäivystys alkaakin olla jo monelle tuttu nimi.
Rikosuhripäivystyksen tehtävä on parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa. Kajaanissa rikosuhripäivystyksessä tukea ja neuvontaa tarjoaa puolenkymmentä koulutettua vapaaehtoista.
- Esimerkiksi juuri äsken sain puhelun Keski-Suomesta rikosuhripäivystyksen kolleegalta, joka kertoi, että hänelle on ohjautunut asiakas, joka on tulossa oikeuteen Kajaaniin. Hän pyysi asiakkaalle tukihenkilöä. On paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyneet oikeudessa ja yht'äkkiä sinne joutuminen voi olla pelottava kokemus, Vanhala jatkaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Keskustele: Onko korvasieni sinun herkkusi?
Korvasienikausi Kainuun korkeudella on parhaimmillaan. Tuo monelle suuri kevään herkku vaatii perusteellisen käsittelyn ennen kuin se kelpaa syötäväksi. Syötkö sinä korvasieniä? Miten valmistettuna se on parhaimmillaan?
Kuntayhtymän alijäämät monen asian summa
Maakunta -kuntayhtymän yli 11 miljoonan euron alijäämiin ei löytynyt Kainuun Tarkastuslautakunnan selvityksissä yhtä selkeää syytä.
Kajaanilaisille pelintekijöille kansainvälistä menestystä
Kajaanin ammattikorkeakoulun neljä pelialan opiskelijaa vei voiton Oslossa järjestetyssä pelialan kilpailussa. Seuraavaksi neljän hengen tiimi suuntaa Skotlantiin tekemään pelikehitystä.
Kainuun Ely-keskuksen Talvivaara-päätöksestä uusi valitus
Suomen luonnonsuojeluliitto on jättänyt valituksen Kainuun Ely-keskuksen päätöksestä olla keskeyttämättä Talvivaaran nikkelikaivoksen toiminta. SLL:n mukaan Talvivaaran lupaukset ympäristön pilaantumisen lopettamisesta eivät toteudu tarpeeksi nopeasti.
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.