Rimpelä: Syrjäytymiskierteeseen puututtava mahdollisimman varhain
Tampereen yliopiston dosentti Matti Rimpelä patistaa yhteiskuntaa puuttumaan nuorten syrjäytymiskierteeseen viimeistään teini-iässä. Evan analyysi esittää koulutusta ensisijaiseksi keinoksi ehkäistä syrjäytymistä, mutta Rimpelän mielestä se on enää oireenmukaista hoitoa.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tuoreen selvityksen mukaan Suomessa on yli 50 000 peruskoulun käynyttä nuorta aikuista, joilla ei ole opiskelu- tai työpaikkaa. Heistä neljännes on maahanmuuttajataustaisia. Ulkopuolisiksi tai työttömiksi päätyneistä nuorista 80 prosenttia ei suorita perusastetta korkeampaa tutkintoa.
Syrjäytymisen ehkäisyyn on ehdotettu ensisijaisesti koulutusta, mutta myös yritysmaailmaan on vedottu. Esimerkiksi Imatran kaupunki on sitoutunut etsimään kesätöitä kaikille vuonna 1995 syntyneille nuorille.
Nuorten kanssa elämän perusta on kuitenkin luotava aikaisemmin, sanoo Tampereen yliopiston dosentti Matti Rimpelä.
- Ne ovat todella hyviä asioita, mutta ne ovat vain oireenmukaista hoitoa. Se varsinainen perustyö tehdään ensimmäisen 16 vuoden aikana. Jos silloin ei ole luotu lapselle oppimisen iloa ja sellaista oloa, että hän kuuluu yhteiskuntaan ja että minusta pidetään huolta, niin kyllä sitä on sitten myöhemmin hirveän vaikea korjata.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.