Rintamamiestalo tuhoutui tulipalossa Akaassa
Tuli ehti levitä myös viereiseen rakennukseen.
Kaksikerroksinen rintamamiestalo on tuhoutunut täysin tulipalossa Akaassa Ryödintiellä. Omakotitalo oli tulipalon aikana tyhjillään, eikä palosta ole tiettävästi aiheutunut henkilövahinkoja.
Palokunta sai hälytyksen paikalle hieman ennen neljää. Kun palokunta saapui paikalle, oli talo jo täyden palon vaiheessa.
Tuli ehti levitä myös viereiseen rakennukseen, mutta palokunta sai sen sammutettua.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
Kalastusreissun surullinen loppu - poika hukkui, isä kateissa
Ylöjärveläiset isä ja poika olivat lähteneet kalastamaan Näsijärvelle perjantaina. Poika löydettiin hukkuneena, isää etsitään yhä.
Lämpötila voi kohota jopa hellelukemiin tänään
Sää on epävakaista maan etelä-ja keskiosissa, jonne on sunnuntaina luvassa lämmön lisäksi sade-ja ukkoskuuroja. Aurinko pilkahtaa myös välillä pilvien lomasta.
Moottoripyöräveteraanit elvyttivät Aulangon ajojen muiston
Vuodesta 1954 alkaneet ja 1960-luvun alussa päättyneet keväiset Aulangon ajot olivat pienen kaupungin suurtapahtuma. Ne vetivät maan parhaiden ajajien lisäksi tuhansia ihmisiä. Ajot olivat jo lähes unohtuneet ja tiedon keruu niistä työlästä, kun veteraanit päättivät elvyttää kisan muiston.
Mopoauto on autoilijalle outo kokemus
Mopoauto, eli virallisemmin kevyt nelipyörä, on yhä yleisempi näky Suomen taajamissa ja teillä. Mopoauto on varsinkin nuorison suosiossa, mutta kokeneelle autoilijalle se voi olla outo ja meluisa ajettava.
Kaatuneitten muistopäivänä muistetaan sodassa ja taisteluissa kuolleita
42 suomalaista sankarivainajaa haudataan Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Sankarihautajaisia järjestetään myös muualla Suomessa.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
HS: Valtionjohto on lentänyt veroparatiiseista vuokratuilla koneilla
Lehden mukaan veroparatiisikoneilla on lennetty ainakin yhdeksän kertaa.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
