Rintasyöpä on yhä harvemmin kohtalokas
Rintasyöpään kuolevien naisten määrän odotetaan laskevan tänä vuonna selvästi EU-maissa, kertoo tuore italialais-sveitsiläinen tutkimus. Rintasyöpä on naisten yleisin kuolemaan johtava syöpä EU-alueella.
Kehittyneiden hoitomenetelmien ansiosta rintasyöpäkuolleisuus vähenee tänä vuonna yhdeksän prosenttia. Ikäluokassa 20-49 kuolleisuus vähenee jopa 13 prosenttia.
Milanon yliopiston professorin Carlo La Vecchian mukaan kehittyneiden hoitomuotojen puolesta puhuu se, että kuolemantapaukset ovat vähentyneet myös nuorten rintasyöpäpotilaiden joukossa.
Annals of Oncology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvioidaan, että rintasyöpätapausten määrä ei ole vähentynyt.
Syöpäsairaudet aiheuttavat tänä vuonna arviolta 1,3 miljoonaa kuolemaa EU-maissa. Kuolleista lähes 720 000 on miehiä ja 565 000 naisia.
Miesten yleisin kuolemaan johtava syöpä on keuhkosyöpä. Miesten keuhkosyöpätapaukset ovat kuitenkin laskussa, päinvastoin kuin naisten tapaukset.
Tutkijat yllättänyt tieto oli, että haimasyöpätapausten määrä on lisääntynyt. Tupakoinnin tiedetään lisäävän haimasyövän riskiä, mutta tupakoijien määrä Eurooropassa on vähentynyt.
Myös ylipaino lisää hamasyövän risikiä. Tämä saattaakin selittää muutoksen arvioi, La Vecchia. Toinen mahdollisuus voivat olla parantuneet diagnoosimenetelmät.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.