Rio +20 -kokouksella on edessään suuret haasteet
Vuonna 1992 järjestetyn Rion suuren ilmastokokouksen jälkeen maapallon tila on vain huonontunut. Maapalloa uhkaavat nyt muun muassa eliölajien sukupuutto, kuivuus, tulvat, valtamerten saastuminen, kalakantojen hupeneminen sekä alati kasvava jätekuorma.
Maailman ensimmäinen suuri ilmastokokous järjestettiin vuonna 1972. Sen jälkeen ympäristökysymykset ovat nousseet poliittisiksi kysymyksiksi ja kuluttajien tietoisuuteen.
Maailman johtajat kokoontuvat kahden viikon kuluttua Rio +20 ilmastokokoukseen. Johtajilla on edessään suuret haasteet, sillä ympäristö voin nyt huonommin kuin koskaan aiemmin.
Saasteet ja jäte
Muovin vuosittainen tuotanto on yli kaksinkertaistunut kahden viime vuosikymmenen kuluessa 265 miljoonaan tonniin. Puolet muovista kulutetaan kertakäyttöisesti. Muovin kompostoituminen on hyvin hidasta, mikä aiheuttaa yhden suurimmista ympäristökatastrofeista.
Positiivista kuitenkin on, että kuluttajat ovat yhä tietoisempia ja kierrättävät.
Metsäkato
Vuoden 1992 jälkeen maailman metsäala on huvennut 300 miljoonalla hehtaarilla, mikä vastaa noin Argentiinan pinta-alaa. Metsäkato on kolmanneksi suurin ilmastonmuutoksen aiheuttaja.
Hyvä uutinen kuitenkin on, että metsänistutus pohjoisella pallonpuoliskolla on tuottanut tulosta. Taloudellisen tuen tarjoaminen luonnonmetsien suojelulle metsähakkuiden sijaan on tuottanut tulosta.
Valtameret
Kalakannat ovat ehtyneet ennennäkemättömästi. Vuonna 2007 vain seitsemän prosenttia kalastajista omasi sertifikaatin, joka todistaa, että he olivat pyydystäneet saaliinsa ympäristön kannalta kestävästi.
Maailman valtamerillä on 169 "kuollutta rannikkovyöhykettä" sekä 415 rannikkoaluetta, jotka kärsivät rehevöitymisestä eli matalasta happitasosta tai lannoitteista peräisin olevista liian korkeista typpiarvoista.92 prosenttia maailman merien tuhoista aiheutuu maatalouden päästöistä.
Ilmastonmuutos
Maapallon ilmaston on laskettu lämpenevän kolme astetta tai enemmän vuosisadan loppuun mennessä. Ilmastonmuutos aiheuttaa muun muassa kuivuutta, tulvia, myrskyjä sekä vedenpinnan kohoamista.
Vuonna 1992 Rion ympäristökokouksessa laadittiin YK:n sopimus ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Vuonna 1997 solmittiin Kioton ilmastosopimus, joka on tähän mennessä ainoa sopimus, jossa määritellään tarkasti vaadittavat päästöleikkaukset. Useat suuret talousmaat eivät kuitenkaan ole sitoutuneet Kioton ilmastosopimukseen ja ylittävät siinä mainitut rajat.
YK:n ilmastonmuutosta koskeva uusi puitesopimus on määrä muodostaa vuoteen 2015 mennessä ja panna täytäntöön vuoteen 2020 mennessä. Aikaa sopimuksen tekemiseen ei ole kauaa.
Otsonikato
Vuonna 1987 tehtiin YK:n Montrealin protokolla freonien käytön säätelemiseksi. Otsonikerros suojaa maailmaa syöpää aiheuttavilta auringonsäteiltä. Otsoniaukon laajeneminen Antarktiksen yllä on pysähtynyt, mutta täydellistä palautumista ei ole odotettavissa ennen vuosisadan puoliväliä.
Energia
Erityisesti Euroopassa on asetettu uusiutuvaa energiaa koskevia tavoitteita vastapainon fossiilisten polttoaineiden käytölle. Vuonna 2009 80,9 prosenttia energiasta tuotettiin fossiilisilla polttoaineilla.
Vuodesta 1992 lähtien aurinkoenergian käyttö on lisääntynyt 30 000 prosenttia ja tuulienergian käyttö 6 000 prosenttia. Yhdessä maalämmön kanssa ne vastaavat kuitenkin vain 0,8 prosenttia maailmassa vuonna 2009 käytetystä energiasta.
10,2 prosenttia maailman energiasta tuotetaan biopolttoaineilla ja jäteenpoltolla.
Biodiversiteetti
Eliölajien sukupuuttoon kuolemista ei ole saatu pysäytettyä. Maailma ei onnistunut vuosituhannen kehitystavoitteessaan vähentää merkittävästi eliölajien sukupuuttoa.
Vuodesta 1980 laskettuna koralliriuttojen määrä on vähentynyt 38 prosentilla. Eliölajien määrä on joillakin alueilla vähentynyt samassa ajassa 20 prosentilla pääosin maataloudesta aiheutuvien haittojen vuoksi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
BBC: Hyökkäykset muslimeja vastaan lisääntyneet brittisotilaan murhan jälkeen
Uskontoryhmien välistä vuoropuhelua edistävä Faith Matters -järjestö kertoo BBC:lle, että hyökkäyksiä on ollut eri puolilla maata ja myös internetissä.
Mafian murhaama pappi julistettiin autuaaksi Sisiliassa
Kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat Palermossa sermemoniaan, jossa katolinen kirkko julisti autuaaksi mafiaa vastustaneen papin Pino Puglisin.
Useita haavoittui islamistilesken itsemurhaiskussa Dagestanissa
Poliisin mukaan itsemurhapommi-iskun tekijä oli ollut kahdesti naimisissa radikaalin islamistin kanssa, mutta molemmat hänen puolisonsa oli surmattu.
Lontoon sotilasmurhasta epäillyn tuttava pidätettiin
Poliisi pidätti miehen, kun hän oli tulossa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelusta. Haastattelussa mies väitti, että Britannian turvallisuuspalvelu MI5 olisi yrittänyt aiemmin värvätä hänen ystävänsä, jota nyt epäillään brittisotilaan raa'asta surmasta
Buddhalaisvaltainen Myanmar rajoittaa muslimien lapsilukua
Rakhinen osavaltion muslimeilla ei ole Myanmarin kansalaisuutta, vaan virallisesti heitä pidetään Bangladeshista saapuneina laittomina siirtolaisina.
Pakistan odottaa pelolla Afganistanin muutoksia
Pakistanissa vastustetaan ankarasti Yhdysvaltain lennokki-iskuja Pakistanin ja Afganistanin rajalla. Pakistanilaisten mielestä terroristijahtia Afganistanissa ei saa ulottaa Pakistanin puolelle. Naapurimaiden suhteet ovat kansainvälisten joukkojen lähdön edellä jo valmiiksi vaikeassa vaiheessa.
Useita altistui säteilylle tutkimuslaboratoriossa Japanissa
Onnettomuus sattui, kun koetilanteessa syntyi enemmän radioaktiivista ainetta kuin oli tarkoitus.
Syyrian armeija tulittaa rajusti Qusairia
Tykki- ja ohjustulitus alkoi pian päivän koitettua. Opposition hallussa olevilla alueilla on kuollut yli 20 ihmistä ja haavoittunut kymmeniä, kertoo Syrian Observatory for Human Rights -järjestö.
Tuhoisa linja-autopalo Pakistanissa - 16 lasta kuoli
Tulen arvellaan saaneen alkunsa kipinästä, kun kuljettaja oli vaihtamassa autoa kaasukäytöstä bensiinikäytöllle.
Toronton kaupunginjohtajan väitetään polttavan videolla crackia
Monien näkemällä videolla kapunginjohtaja Rob Fordin näköisen miehen kerrotaan polttavan crackia. Ford sanoo, ettei käytä crackia.
