Oulu |

Riskiryhmät saavat nyt H1N1-rokotteen

Oulu aloittaa lääketieteellisten riskiryhmien rokottamisen lauantaina. Kausi-influenssarokotuksen yhteydessä riskiryhmiä rokotetaan sikainfluenssaa vastaan keskustan, Tuiran ja Höyhtyän terveysasemilla.

Kuva: YLE

Riskiryhmään kuuluvia rokotetaan lauantaina kello 9.00 - 15.00 välisenä aikana.

Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ylihoitaja Raija Liedes varoittaa, että rokotukseen tulevien kannattaa varautua jonoihin.

- Paikalle saapuu varmasti paljon rokotettavia. Ihmisten on syytä varautua lisäksi siihen, että autoilla ei varmaan edes pääse aivan lähelle terveysasemia, Liedes sanoo.

- Riskiryhmäläisten pitää muistaa myös ottaa lauantaina mukaan Kela-kortti tai jokin muu todiste siitä, että he ovat oikeutettuja rokotteeseen, ylihoitaja lisää.

Terveysasemille saapuu huomenna 7.11. vartijoita, jotka ohjaavat ihmisiä ja tarkkailevat samalla, että rokotuspaikoilla säilyy yllä järjestys.

Ylilääkäri: Rokote kannattaa ottaa

Oulun kaupungin Ylilääkäri Päivi Hirsso suosittelee rokotteen ottamista.

- Rokote on sinänsä turvallinen, että kyllä ne siitä tulevat oireet ovat enemmältikin paikallisoireita, ja rokotetulla saattaa olla parin päivän ajan pientä lihassärkyä. Rokotteessa on tapettua virusta, ja sen tarkoituksena on saada aikaan vasta-ainemuodostus, Hirsso selventää.

Ylilääkärin mielestä rokotteen ottamatta jättäminen voi olla yksilötasolla isokin riski.

- Väestötasolla, kun katsotaan prosenttilukuja, ei välttämättä niinkään iso riski, mutta toisaalta mitä useampi ihminen ottaa rokotteen, sitä varmemmin me saamme laumasuojan aikaiseksi, ja sitä kautta me pystymme sitten taas suojelemaan muita ihmisiä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä