Oulu |

Risto Kalliorinne: Tuet ja takaukset sekoittuvat

Vasemmistoliiton kansanedustaja Risto Kalliorinne kirjoittaa nettikolumnissaan, etteivät Suomen talousvaikeudet johdu pelkästään Euroopan kriisimaille annetuista takauksista.

Kansanedustaja Risto Kalliorinne.
Risto Kalliorinne. Kuva: Yle

Keskustelu Euroopan talousahdingosta käy kiivaana toreilla ja kabineteissa. Kansalaisten kanssa keskustellessa huomaa, että huoli on suuri ja ymmärrys muiden maiden tukemiseksi vähissä.

Tärkeää olisi nyt puhua asioista mahdollisimman rehellisesti ja pyrkiä antamaan realistinen kuva tilanteesta. Liian monella ihmisellä on kuva, että rahaa on syydetty Eurooppaan holtittomasti kymmeniä miljardeja ja siksi myös Suomen valtion budjetti on alijäämäinen. Tämä ei ole totta.

Kuten tämän päivän maakuntalehti kirjoittaa, niin SUORAA LAINAA Euroopan kriisimaille on annettu yksi miljardi euroa. Tämän lisäksi olemme antaneet TAKAUKSEN n. kymmenen miljardin euron tukipaketeille. Jokainen toisten pankkilainoja taannut tietää, että suurin osa takauksista ei koskaan lankea takaajan maksettavaksi ja näin ovat arvioineet valtiovarainvaliokunnassa vierailleet asiantuntijat tilanteen olevan myös näissä valtion välisissä lainoissa.

Suomen valtiontalouden ongelmat ja vuodesta 2008 jatkunut vuosittainen miljardien lainanotto alijäämän paikkaamiseksi ei siis johdu siitä, että rahamme olisi annettu ulkomaille. Melkein kaikki vastuumme Euroopan talouskriisissä ovat takauksia ja nämä annetut takaukset eivät ole selitys Suomen omille talousongelmille.  

Realismia on tunnustaa, että olemme velkaantuneet voimakkaasti vuosikausien ajan. Tämä johtuu Suomen teollisuuden suurista vaikeuksista, vuosikausia jatkuneesta veronalennuspolitiikasta, maailman talouden hitaasta kasvusta ja julkisen sektorin lisääntyneistä palvelutarpeista. Nämä kansantaloutemme ongelmat tulevat vain pahenemaan mikäli Euroopan talouskriisin pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Tämän vuoksi Suomi on ollut Euron pelastustalkoissa mukana ja toivomme, että pahin ennuste voidaan vielä välttää.

Kansanedustaja Risto Kalliorinne (vas.)

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä