Etelä-Savo |

Ristot Dufva ja Kaskilahti Nenäpäivän apostoleina

Kiekkovalmentaja Risto Dufva ja näyttelijä Risto Kaskilahti toimivat Nenäpäivä-apostoleina Mikkelin Teatterilla perjantaina. Heidän lisäkseen myös Mikkelin kovakuntoinen kaupunginjohtaja Kimmo Mikander lähtee mukaan kävelysauvojen kanssa. Nenäpäivänä kerätään varoja kehitysmaiden lasten hyväksi.

Risto Kaskilahti osallistuu Etelä-Savon Nenäpäivään Mikkelin teatterilla.
Kuva: Yle

Dufva on voittanut urallaan lukuisia olympia- ja MM-mitaleita sekä SM-kultaa nykyisessä joukkueessaan Jypissä. Mikkelin Jukurit valmensi 2000-luvulla peräti neljään Mestismestaruuteen.

Jyväskylässä Dufvalla on menossa kolmas kausi Jypin peräsimessä. Keväällä 2009 Jyp juhli mestaruutta, 2010 tuloksena oli pronssimitalit. Suomen maajoukkueen kakkosvalmentajan tehtävät mies jätti Vancouverin olympialaisten jälkeen.

Jypi-vuosistaan huolimatta Dufva asuu edelleen MIkkelissä, jossa ovat vaimon työ ja kolmen poikalapsen koulut.

Voimakaksikko ja näytelijöitä mukana

Nenäpäivänä on tarjolla ohjattuja sauvakävelylenkkejä tasatunnein klo 9, 10 ja 11. Neuvonnasta ja ohjauksesta vastaa Etelä-Savon Liikunta, yksi Etelä-Savon Nenäpäin järjestäjistä.

Aamun ensimmäisellä lenkillä nähdään Dufvan lisäksi näyttelijä Risto Kaskilahti. Tunnettu näyttelijä nähdään Mikkelin kesäteatterissa 2011.

Mikkelin Teatterin näyttelijöistä mukana ovat mm. Vintte Viitanen, Jimmy Asikainen ja Tuomas Turkka.

Klo 10 lenkkiä ovat vetämässä Etelä-Savoa Voimakaksikko-kilpailussa kunniakkaasti edustaneet isä ja tytär, Martti ja Hanna Hyvärinen sekä kansanedustajat Lenita Toivakka ja Heli Järvinen.

Kimmo Mikander vetää sauvakävelylenkin klo 11. Mikander tunnetaan armottomana maratoonarina, jonka ennätyksistä on rapissut minuutteja juoksu juoksulta. Tänä syksynä Mikander on lähestynyt jo kolmen tunnin rajaa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä