Keski-Pohjanmaa |

Ritva on viihtynyt vuosia ravintolavaunussa

Kokkolainen Ritva Aho on työskennellyt junatarjoilijana jo 28 vuotta. Päivät ovat pitkiä, mutta aika ei käy pitkäksi, kun ihmiset ja maisemat vaihtuvat tiheään.

Kuvassa 28 vuotta junatarjoilijana työskennellyt kokkolalainen Ritva Aho
Ravintolavaunun ahtaaseen keittiöön mahtuu juuri ja juuri kaksi työntekijää. Vasemmalla 28 vuotta junatarjoilijana toiminut Ritva Aho. Kuva: Kia-Frega Prepula / Yle

Aikaiset heräämiset eivät aamuvirkkua Ritva Ahoa masenna. Työpäivä alkaa viideltä kun Aho hyppää Kokkolasta Helsinkiin lähtevään pendoliinoon.

- Keittelen kahvia ja paistan pullaa. Laittelen vähän vaunua kuntoon, kertoo Aho aamuaskareistaan.

Ravintolavaunut ovat palvelleet junamatkustajia jo 100 vuoden ajan. Entisaikaan ruoka tehtiin alusta alkaen itse ja tarjoiltiin pöytiin.

- Ruuat tulee nyt pitkälti valmiina, me sitten lämmitetään ne. Se helpottaa työntekoa. Tuotteita menee niin hirveesti, että olisi hankalaa tehdä kaikki itse.

Jos ajattelen, että olisin 10 tuntia tavallisessa ravintolassa töissä, niin se olisi aika puuduttavaa.

- Ritva Aho

Vaikka junatarjoilijan päivä alkaakin jo kukonlaulun aikaan, se päättyy vasta iltamyöhään. Helsingissä Aho käy vain pyörähtämässä ja palaa illaksi Kokkolaan. Kotiin pääsee vasta iltakymmenen jälkeen, mutta päivät eivät siltikään tunnu pitkiltä.

- Täällä kuluu aika hyvin. Ei voi verrata maissa työskentelyyn. Jos ajattelen, että olisin 10 tuntia tavallisessa ravintolassa töissä, niin se olisi aika puuduttavaa, summaa Aho.

Leppoisa vaunu

Maisemien lisäksi työpäivän aikana vaihtuvat tietysti ihmiset. Ruuhkaa ravintolavaunun luukulle syntyy usein kesätapahtumien aikaan.

- Pisin jono saattaa olla vaikkapa venemessujen aikana. Sinne lähtee jo Kokkolasta paljon ihmisiä. Ihmiset kestää kyllä hyvin ruuhkissakin, ehkä se johtuu juuri siitä kun ollaan junassa ja täältä ei voi mihinkään lähteä!

Jonotuksesta huolimatta ravintolavaunussa on leppoisa tunnelma, ja saattaapa siellä joskus soida musiikkikin.

Ennen oli haitarinsoittajiakin, mutta niihin törmää enää todella harvoin.

- Se on piristävä poikkeus, joskus oli sahansoittaja. Ennen oli haitarinsoittajiakin, mutta niihin törmää enää todella harvoin. Saahan täällä soittaa, jos se ei vain häiritse muita matkustajia!

28 vuoden jälkeenkin Aho jaksaa herätä aamuisin töihin hyvällä mielellä. Mukava työporukka kuuluu työn parhaisiin puoliin.

- Meillä on mahtava työyhteisö ympäri Suomen. Ja työn parhautta on myös asiakkaat!

 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä