Rock-festarit: "Se tunne, kun on onnellinen ja itkettää"
Rock-festareiden keskiöön on noussut kokonaisvaltaisen elämyksen tarjoaminen rokkikansalle. Festareiden järjestäminen on yhä ammattimaisempaa.
Jurassic Rock on ponnistanut muutamassa vuodessa maakunnallisesta rokkitapahtumasta valtakunnallisesti tärkeiden festareiden joukkoon. Tapahtuman järjestäminen on yhä ammattimaisempaa. Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu r.y. sekä Jyväskylän Elävän musiikin yhdistys Jelmu r.y. ovat vastuullisia musiikkifestivaalin järjestäjinä.
- Festareissa kokonaisvaltainen elämys on yhä tärkeämpi. Jos ajatellaan, että festivaalialue on 10 tuntia auki ja festivaali kestää koko viikonlopun, niin kyllä kaikki se muu siinä ympärillä on yhtälailla tärkeää. Samaan suuntaan ovat menossa muutkin tapahtumat, Selmun toiminnanjohtaja Harri Pihlajamäki kertoo.
- Jos ajattelee vaikka vuotta 2008 kun meillä oli täällä Volbeat-yhtye, joka oli silloin nouseva bändi, niin se on sen jälkeen kiertänyt jäähalleja aika tavalla, että se oli hyvä haistelu silloin. Pitää yrittää olla edelläkävijä ja joskus onnistutaan ja joskus ei.
Rokki on saanut ansaitsemansa arvon
Rock-festarit eivät ole aina olleet haluttuja tapahtumia kaupungeille. Vastustusta ovat herättäneet desibelit, mutta myös festareiden maine. Tänä päivänä tilanne on toinen.
- Tapahtuman kokonaisvaikutukset osataan arvioida paljon paremmin. Esimerkiksi Provinssirockissa vaikutus aluetalouteen 6-8 miljoona euroa, täällä se on hieman pienempi, mutta yhtälailla merkittävä. Ja vielä pitää ottaa huomioon sen imago- ja julkisuusarvon, minkä kaupunki saa kun ollaan koko ajan lehtien palstoilla, Pihlajamäki sanoo.
Festarit eivät ole alaikäisten paikka
Harri Pihlajamäki peräänkuuluttaa festarikansalta oikeaa asennetta.
- Toivon, että tullaan hyvällä mielellä ja kunnioitetaan toisia ja tullaan pitämään hauskaa. Sehän se on festivaalin tarkoitus. Mikään rokkifestivaali ei ole alaikäisten paikka. Alle 14-vuotiaat pääsevät ainoastaan huoltajien seurassa. Turvallistahan täällä toki on, mutta pitää pystyä pitämään itsestä huolta ja tarvittaessa myös kaverista.
Rock-festivaalissa ei ole pelkästään kyse musiikista vaan se on Selmun toiminnanjohtajan Harri Pihlajamäen mielestä kokonaisvaltainen tapahtuma ihmisineen ja ilonpitoineen.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Kokoomuksen ja Keskustan kesäkokoukset samaan aikaan samassa paikassa
Eduskuntaryhmät kokoustavat kumpikin 22.8. Mikkelissä.Yhteistä ohjelmaa on luvassa, vaikka yhteinen paikka ja aika olivatkin sattumaa.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Yhdeksän aitiota ja ravintolatilat uuden jäähallin vetonauloina
Mikkelin Kalevankankaan jäähalli luovutetaan käyttäjille toukokuun lopulla. Jukuriorganisaatio on hallin pääkäyttäjä, mutta käyttömahdollisuudet paranevat muidenkin lajien edustajilla.
Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhdistymiselle asetettiin takaraja
Ammattikorkeakoulut yhdistyvät viimeistään vuoteen 2017 mennessä. Varsinaista yhdistymispäätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Huorittelu ja mukilointi nuorten seurustelun arkipäivää
Jopa joka neljäs nuori kokee väkivaltaa parisuhteessaan.
Maakuntahallitus rukkasi tuulivoimaa
Etelä-Savon maakuntahallitus katsoo kahdeksan alueen sopivan tuulivoimaloille maakunnassa.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.
Valkoinen Porsche ja rekisterikilpi DAD-6 kääntävät ihmisten päät
Kangasniemeläinen Pentti Kettunen haaveili pitkään urheiluauton hankkimisesta. Lopulta unelma toteutui. Menopeliäkin enemmän hämmästystä herättää kylillä auton erikoinen rekisterikilpi.
Rekisterikilvet kelpaavat yrityksille myös mainospaikoiksi
Kekseliäät yrittäjät mainostavat kirjan- ja numeroyhdistelmillä autojensa rekisterikilvissä yrityksensä tuotemerkkiä tai yritystään.
Sota-ajan aineistojen kunnostaminen jatkuu Mikkelissä
Pääesikunta, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto ja Kansallisarkisto ovat sopineet, että vuonna 2008 alkanutta projektia jatketaan vuoden 2015 loppuun asti.
