Rock'n Roll saa mummot liikkeelle
Lappeenrannan taideviikko vei rokin vanhainkotiin. Ryhmän energisyys toi vaihtelua Wäinönkodin asukkaille
Lappeenrannan taideviikko on tuonut kulttuuritapahtumat monipuolisesti kaupunkilaisten ulottuville.
Wäinönkodin vanhainkodissa kaikuivat keskiviikkona rock'n rollin sävyt, kun kodin asukkaille esittäytyi Etelä-Karjalan kansalaisopiston Mummo-rock -ryhmä. Ryhmän edustajat saavat tanssista iloa, mutta myös jaksamista.
- Tämä on meidän lapsenlapsille ihana perintö. Ja jotta me jaksamme lapsenlapsiamme, niin meidän täytyy myös itse saada energiaa, kertoo ryhmän ohjaaja Anna-Riitta Koivisto
Koiviston mukaan ajatus on toteutunut hyvin ja apuna on ollut karjalainen ilmapiiri.
- Olen itse pääkaupunkiseudulta ja täytyy kyllä sanoa, että täällä Lappeenrannassa on kyllä sellainen karjalainen jees-mentaliteetti.
Rock saa ihmiset liikkeelle
Ryhmässä uskotaan, että ihmiset liikkuvat ilman rockiakin. Iäkkäiden ryhmät ovat olleet täynnä lähes poikkeuksetta. Silti rock on saanut 50-60 vuoden ikäiset liikkeelle.
- Mehän olemme sitä aitoa rock-sukupolvea. Olemme eläneet sen elämän ja voimme biisien soidessa elää niitä aikoja uudelleen, Koivisto hehkuttaa.
Rockin lisäksi vanhuksille on tarjolla laulua ja itämaista tanssia.
Lappeenrannan kulttuuritoimisto järjestää taideviikolla vierailuja sellaisiin paikkoihin, joissa ihmiset pääsevät harvemmin nauttimaan kulttuurista tai paikkoihin, joista ihmiset eivät pääse lähtemään kulttuurin pariin.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Salpalinjan korsut hyvässä kunnossa
Salpalinjan linnoitteiden mittava inventointi on valmistunut. Valtiovarainministeriö tilasi Museovirastolta kartoituksen puolustusketjun rakenteiden sijainnista ja yleiskunnosta. Salpalinjaa koskeva selvitystyö on yksi suurimpia arkeologisia inventointeja Suomessa.
Destialle murskauslupa Merenlahdella
Destia ei kuitenkaan saa aloittaa töitä, koska alue on luonnontilainen ja ympäristöluvasta saattaa tulla valituksia.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Julkaisemme uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu.
Keskustele: Mitä vikaa kännissä?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, flänät, naamat, perseet, seitinohut iltapäiväkänni, humala, hutikka jne.
Ratarahti sai toimiluvan rautatiekuljetuksiin
Imatralainen Ratarahti Oy on saanut toimiluvan rautateiden tavarakuljetuksiin. Ratarahti on ensimmäinen uusi yritys, joka tulee Suomen rautatiemarkkinoille kilpailun avauduttua vuonna 2007.
VR sai kilpailijan tavaraliikenteeseen
Ratarahti saa aloittaa syksyllä tavarakuljetukset. Tavaraliikenteeseen myös haluava Proxion ei ole vielä jättänyt toimilupahakemustaan.
Maakuntahallitus haluaisi karhunkaatolupia laajemmalle alueelle
Etelä-Karjalan maakuntahallitus haluaa vähentää karhujen määrää itärajalla. Maakuntahallitus tekee maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen karhun hoitosuunnitelmassa esitetyn vakiintuneen kannan aluerajauksen muuttamiseksi.
Haapajärven tyhjennys alkaa
Lappeenrannan Vainikkalassa on aloitettu pahasti rehevöityneen Haapajärven tyhjennys. Ensin veden tulo järveen katkaistaan, sen jälkeen järvi pumpataan tyhjäksi. Järven tyhjennys on suurin tällä tavoin toteutettava projekti Suomessa.
Imatran biovoimalaitokselle etsitään uusi paikka
Imatran tekninen lautakunta kumosi eilisessä kokouksessaan asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut Imatran Energian biovoimalaitoksen rakentamisen Korvenkannan kaupunginosaan.
Etelä-Karjalassa Kymenlaaksoa nopeammin sairaanhoitoa
Etelä-Karjalassa päästään melko nopeasti lääkärille verrattuna muuhun maahan. Tilanne on selvästi naapurimaakuntaa parempi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.