Rokkikansa vaatii ruualta yhä enemmän
Musiikin lisäksi rokkijuhlilla ruoka on yhä tärkeämpää. Pyttipannu ja grillimakkara eivät enää riitä, vaan tarjolla pitää olla jopa gourmeevaatimukset täyttäviä herkkuja. Provinssirockissa ruuasta vastaa 250 hengen ammattilaisryhmä.
Rokkijuhlilla kihisevät kymmenet ruokapadat. Vuosi vuodelta tarjolla on yhä monipuolisempaa ja herkullisempaa särvintä.
- Onhan ruokatarjonta muuttunut todella paljon. Kun aloitimme Provinssirockissa ensimmäisen kerran 17 vuotta sitten, silloin myimme grillimakkaraa ja hernekeittoa. Nyt ruuasta on tarjolla kymmeniä eri variaatiota ja paljon etnisiä ruokia, kertoo Rokkihotelli Oy:n toimitusjohtaja Jari Sirén.
- Jos tänne tulisi ensimmäistä kertaa, olisi raaka-aineiden tilaaminen hankalaa. Meillä on tarkat taulukot edellisvuoden ostoista ja menekistä. Sen mukaan arvioidaan tämän vuoden tarpeet. Tämä työ vaatii kyllä kokemusta, lisää Sirén.
Ammattikokit patojen äärellä
Provinssirockissa ruuasta vastaa 20 yrittäjää, joilla kaikilla on oma ravintola jossain päin Suomea. Myyntipisteiden takana ruokaa valmistetaan erillisissä keittiörekoissa ammattikokkien johdolla.
- Tärkeintä on yleisön tyytyväisyys ja se, ettei liikkeelle lähde mitään epidemiaa. Ruuan pitää olla puhdasta ja hyvää. Myyntipisteitä järjestetään vain sen verran, että ruoka liikkuu nopeasti. Jos yrittäjiä on liikaa, jässähtää ruoka vaikkapa vokkipannulle. Nopea vaihtuvuus takaa tuoreen ruuan, vakuuttaa Provinssirockin myyntipaikkavastaava Esko Takamäki.
Porsliinilautaset ja valkoiset liinat
Kebab- ja kasvisruuat ovat rokkiväen suosiossa. Ja sitten yllätys: Provinssirockissa tarjoillaan ruokaa myös hienosti valkoisten liinojen äärellä. Ravintolaa varten on varattu Törnävän saaren pyöreä paviljonki.
- Vip-tilat laajenevat koko ajan kaikilla rokkijuhlilla. Ihmiset haluavat parempaa palvelua. Tämä Provinssirockin Vip-ravintola on kaikille auki, mutta kokemuksesta tiedämme, että suurin osa asiakkaista on sponsoreiden vieraita, sanoo Savon Mafian toimitusjohtaja Jarno Jaksola.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Koululaisen yliajo nyt Alavudella
Etelä-Pohjanmaalla Alavudella tapahtui perjantaina iltapäivällä lapsen tahallinen yliajo. Poliisi ei tiedä, onko kyseessä vain sattuma. Kanta-Hämeessä on tapahtunut aiemmin jo neljä samankaltaista yliajoa.
Inhan tehtaalla lievä öljyvahinko
Inhan tehtaalla Ähtärissä tapahtui aamulla öljyvuoto. Vuoto havaittiin kuitenkin nopeasti ja se pystyttiin rajaamaan. Ympäröivälle maa-alueelle ja vesistöön pääsi kuitenkin valumaan kevyttä polttoöljyä.
Seinäjoki on tehnyt uuden avauksen lähikuntien yhteistyön tiivistämiseksi
Seinäjoen kaupunki jatkaa kahdenkeskisiä, yhteistyötä koskevia tunnusteluja lähikuntien kanssa. Piiriin kuuluvat K-8 -kunnat Kuortaneelta Isoonkyröön ja Kurikasta Lapualle. Syksyllä tiedetään onko kunnilla halukkuutta nykyistä tiiviimpään yhteiseloon.
Merikotkan pesäpuu kaadettu Korsnäsissa
Poliisi on tänään saanut ilmoituksen Ely-keskukselta kaadetusta puusta jossa oli merikotkan pesä. Kyse ei voi olla vahingosta, sillä pesäpuu oli merkitty rauhoitetuksi.
Työt jatkuvat Seinäjoki-Oulu -radalla
Seinäjoki-Oulu -ratahankkeessa vuosi 2012 on työntäyteinen. Työt ovat jo hyvässä vaiheessa, mutta myös tulevana kesänä ratatyöt vaikuttavat jonkin verran junaliikenteeseen.
Ruokaperunan istutus täydessä vauhdissa
Syys- ja talviperunan istutus on päässyt tällä viikolla täyteen vauhtiin. Istutuksia on hidastanut viileä kevät. Samasta syystä myöskään paikkallista varhaisperunaa ei kannata odotella juhannuspöytään.
Hirvet harhailevat Vaasan moottoritiellä
Poliisi kehottaa autoilijoita Vaasan moottoritiellä lähiviikkoina varovaisuuteen. Emon karkottamat vuoden ikäiset hirvivasat ovat Vaasan moottoritiellä jokavuotinen ilmiö. Hirviä on eksynyt myös kaupungin keskustaan.
Suupohjan radalla juhlitaan
Suupohjan rata täyttää 100 vuotta. Aikoinaan Suupohjan radalla kulki myös henkilöliikennettä. Nykyään liikenne on pelkästään tavarankuljetusta, mutta juhlapäivän kunniaksi radalla kuljetetaan museojunalla matkustajia.
Ilmajoen kunta pitää Yli-Lauroselan museon auki
Museovirasto sulki talomuseon, mutta nyt kunta lähtee ainakin kesän ajaksi vetämään toimintaa. Museo on auki kesäkuusta elokuuhun. Ilmajoella on perustettu työryhmä miettimään museon tulevaisuutta.
Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelmalle lainvoima
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelman hyväksymispäätöksestä tehdyt valitukset. Tiesuunnitelma lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle kuntiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.