Lahti |

Rokotepula haittaa sikainfluenssan torjuntaa

Sikainfluenssarokotteen saapuminen pikkuerissä haittaa massarokotusten suunnittelua. Esimerkiksi raskaana olevia on kutsuttu tekstiviesteillä rokotuksiin peruspalvelukeskus Aavan alueella Päijät-Hämeessä. Terveydenhuoltohenkilöstön omat rokotukset ovat saaneet lopulta hyvän suosion.

Lääkärit tiedotustilaisuudessa
Lahdessa valaistiin sikainfluenssan rokotusten edistymistä tiedostustilaisuudessa, jossa oli läsnä tartuntautilääkäri Kari Lounamo Lahdesta, avohoidon yliläääkäri Pekka Mattila, infektiolääkäri Ville Lehtinen P-H-sotesta ja avohoidon ylilääkäri Petteri Jyrkinen Aavasta. Kuva: YLE / Lahti

Päijät-Hämeen alueella varmistetuja H1N1-tapauksia on 21 ja epidemiaa ei vielä ole. Ainoastaan varuskunnassa on yksittäinen tautirypäs, jossa on seitsemän varusmiestä potilaana, kertoo infektiolääkäri Ville Lehtinen Päijät-Hämeen sosiaali-ja terveysyhtymästä.

- Epidemiaa odotetaan millä hetkellä tahansa, sanoo Lehtinen.

Keskussairaalassa on tällä hetkellä yksi sikainfluenssapotilas, joka on toipumassa sairaudesta.

- H1N1-rokotteesta ei ole suoranaista pulaa, mutta sitä saadaan pienissä erissä maahan ja tämä vaikeuttaa massarokotusten suunnittelua, kertoo Ville Lehtinen.

Nopeita rokotuskutsuja tekstarina

Esimerkiksi peruspalvelukeskus Aavan alueella (Artjärvi, Hartola, Iitti, Myrskylä, Nastola, Orimattila, Pukkila ja Sysmä) raskaana olevia on kutsuttu tekstiviesteillä rokotuksiin, kertoo johtava lääkäri Petteri Jyrkinen.

- Meillä on neuvoloiden kautta tiedot ja siten saamme yhteyden sekä kutsun nopeasti perille.

Kaikkiaan rokotettuja on Päijät-Hämeen alueella on arviolta 2 500. Halukkuus rokotuksiin on kasvanut ja esimerkiksi Heinolassa on tullut riipaisevia yhteydenottoja terveysasemalle, kerrottiin tiedostustilaisuudessa Lahdessa. Yhteydenottojen määrä on suorastaan räjähtänyt käsiin, tilannetta kuvailtiin.

Terveyshenkilöstön oma into rokotuksiin on kasvanut huomattavasti ja "eturintamassa" olevista 80-90 prosenttia on ottanut rokotuksen, Aavan johtava lääkäri Petteri Jyrkinen sanoo.

Riskiryhmistä epätietoisuutta

Kansalaiset elävät nyt melkoisessa käsitteiden sekamelskassa, kun riskiryhmiä on useita. Johtava lääkäri Petteri Jyrkinen sanoo, että THL:n hyväksymää ohjetta rokotettavien ryhmittelystä ja valinnasta on noudatettava.

Rinnan sikainfluenssan kanssa annetaan nyt myös kausi-influenssarokotuksia. Jyrkinen rauhoittelee yli 65-vuotiaita, että sairastumisriski ei ole sikainfluenssaan olleenkaan samaa luokkaa kuin kausi-influessaan. Siksi ei ole itsestään selvää, että kausi-influenssarokotukseen tulevat saisivat myös H1N1-rokotteen.

Tiedotus kirjavaa - osa kuntia jättäytyy infokeskuksen ulkopuolelle

Tiedottaminen sikainfluenssarokotuksista on myös jatkossa vaihtelevaa. Lahti, Heinola ja peruspalvelukeskus Aava aloittavat ensi viikolla yhteisen neuvontapuhelinlinjan, jonka ulkopuolle jää peruspalvelukeskus OIva (Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki). Peruspalvelukeskus Oivasta ei ollut edustajaa kertomassa, miten sikainfluenssatiedotus sen jäsenkunnissa hoidetaan.

Lahdessa on nyt sikainfluenssaneuvontapuhelin numerossa 03 - 4108 9423.

Lähteet:
YLE Lahti

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä