Kotimaa |

Rokotukset kuormittavat hoitajia

Sairaanhoitajat ovat kovilla massiivisen rokotuskampanjan vuoksi. Yksi hoitaja pistää päivässä jopa 250 H1N1-rokotetta. Hoitohenkilöstöä kuormittavat ylityöt ja tietoa kyselevät kansalaiset. Rokottajiksi on pestattu vakituisen henkilöstön lisäksi suuri joukko eläkkeellä olevia hoitajia ja sairaanhoidon ja lääketieteen opiskelijoita.

Aikaisemmin kouluna toimineen Oulun keskustan terveysaseman vanhassa voimistelusalissa rokotettiin viime viikonloppuna toista tuhatta riskiryhmiin kuuluvaa ihmistä. Rokotuspisteitä salissa oli viisi ja yksi rokottajista oli terveydenhoitaja Tiina Rämet-Mäkitalo.

- No fyysisesti kädet tietenkin väsyy iltapäivän aikana, mutta ei tämä nyt hirveän raskasta ole. Käsissä tuntuu ja tietenkin omassa jaksamisessa. Hyvällä fiilingillä mennään, se riittää, toteaa päivässä hieman alle 250 piikkiä antanut Rämet-Mäkitalo.

Tavallisen työpäivän mitta ei riitä rokotuksiin. Ylitöitä on pitänyt tehdä.

- On vaikea sanoa tarkkaan paljonko, mutta kyllä niitä useita tunteja tulee. Iltapäivällä jäädään tänne töiden jälkeen tekemään ja aamulla tullaan vähän aikaisemmin jatkamaan.

Oulussa on rokotettu jo 15 000 ihmistä. Kaupungin terveysjohtaja Keijo Koski myöntää, että henkilöstö ponnistelee jaksamisen rajoilla.

- Kyllähän se viime lauantaina tuntui, että kestämisen äärirajoilla mennään. Tämä oli yksi syy minkä takia jouduttiin sulkemaan ovet silloin kun oli ilmoitettu, että ne suljetaan. Ei meillä vaihtohenkilöstöä ollut, Koski toteaa.

Ensi lauantaina jatkuviin riskiryhmien rokotuksiin on luvassa uusi joukkoryntäys. Oulussa siihen on varauduttu lähes tuplaamalla rokotushenkilökunnan määrä ja siirtämällä rokotukset parilta ahtaimmalta terveysasemalta suuriin kouluihin.

- Tällä pystytään takaamaan se, että jos jonoja jonkun verran pääsee muodostumaan, niin kaikki ihmiset ovat sisätiloissa sitten, Koski vakuuttaa.



Lähteet:
YLE Uutiset / Tapani Leisti

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä