Rokotusreaktiot ovat olleet lieviä
Kokkolan terveysviranomaiset kumoavat huhut oireilevien influenssarokotuspotilaiden määrän kasvusta vastaanotoilla. Viranomaisten mukaan riski saada jokin vaikea komplikaatio rokotuksesta on pieni.
Esimerkiksi Kokkolassa rokotettiin noin 1 000 terveydenhoitohenkilökuntaan kuuluvaa eikä kenenkään tiedetä saaneen vaikeita oireita. Rokotuksesta voi seurata rokotuspaikan arkuutta ja lievää lämmönnousua ja päänsärkyä.
Koko maassa on rokotettu noin miljoona ihmistä eikä vakavista oireita ole tullut tietoja, kertoo terveyspalvelujohtaja Reijo Autio.
- Rokotusreaktiot ovat olleet hyvin lieviä. Todennäköisyys saada jokin vaikeampi komplikaatio rokotuksesta on erittäin epätodennäköinen. Näissä on monesti se ilmiö että rokotus sattuu ajallisesti jonkun muun tapahtuman tai infektion yhteyteen, jolloin helposti yhdistetään virheellisesti rokotukseen. Laajoissa miljoonien ihmisten kansainvälisissä tutkimuksissa sellaiseen ei ole tieteellistä näyttöä.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Öljyä valui maahan maatilalta
Toholammin Sykäräisentiellä Purontakasessa sijaitsevalta maatilalta on päässyt valumaan maahan satoja litroja kevyttä polttoöljyä. Pilaantunut maa joudutaan vaihtamaan.
Ammattikoulutuspaikat vähenemässä?
Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää rajuja leikkauksia toisen asteen ammattikoulutuspaikkoihin. Leikkaus rokottaisi ilmeisesti juuri Pohjanmaan maakuntia, joissa ikäluokat ovat pienenemässä.
Mustikkasadon kohtalon hetket käsillä
Pölyttäjien rooli on tällä hetkellä tärkeä, että mustikkasadosta tulee hyvä. Mustikan kukinta on aikaistunut vuosi vuodelta, ja siten se altistuu myös yhä helpommin hallalle.
Oppi menee hyvin perille pienessä ryhmässä
Kouluilla on otettu innolla vastaan opetusministeriön tuki opetusryhmien pienentämiseksi. Tukea on jaettu jo useana vuonna. Ensi lukuvuodeksi tukisumma on aiempaa suurempi. Kouluissa kokeillaan erityyppisiä ratkaisuja välttää mammuttiluokkia.
Wanhan ajan kokkolalaishokista oma kirja
Jussi Björk jääkiekkopioneerina Ranskassa. Eino Pollari MM-kisoissa Oslossa vuonna 1958. Bobbi Slotte maalivahtina taklaamassa HPK:n rangaistuslaukauksen laukojaa. Kokkolalaisen jääkiekon ensimmäiset vuodet ovat täynnä hienoja tarinoita.
Moni taloyhtiö on ilman pelastussuunnitelmaa
Monessa taloyhtiössä pelastussuunnitelma jää laatimatta. Uuden pelastuslain nojalla tehtävät, puuttuvat pelastussuunnitelmat on kuitenkin laadittava heinäkuun loppuun mennessä.
Nilkkapanta pitää rattijuopon kurissa
Vankilan sijasta panta jalkaan ja elintavat nuhteettomiksi. Elämä jatkuu lähes normaalina. Siinä uusi mahdollisuus esimerkiksi rattijuopumuksesta tai omaisuusrikoksesta tuomitulle. Uuden rangaistustavan pää on avattu muun muassa Keski-Pohjanmaalla.
Moni nuori työtön uupuu byrokratian rattaisiin
Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret miehet kokevat jäävänsä hataran avun varaan erilaisissa sosiaali- ja työvoimapalveluissa. Monimutkaiset ja byrokraattiset palvelut uhkaavat syrjäyttää joukon lopullisesti. Sähköisiä palveluita on tarjolla runsaasti, mutta henkilökohtaisia tapaamisia yhä harvemmin. Tällaisia tuloksia saatiin Kokkolassa ja Jyväskylässä nuorille työttömille tehdyssä tutkimuksessa.
Sisäliikuntapaikoista edelleen pulaa Kokkolassa
Kokkolan koulusalien ja liikuntahallien vakiovuorojen haku on käynnissä kesäkuun alkuun saakka. Osalle hakijoista ei kuitenkaan pystytä osoittamaan paikkaa liikuntaharrastukselle.
Ilmaista apua energia-aprikointiin
Puu,öljy, sähkö, kalliolämpö, aurinkoenergia? Omakotiasukas joutuu pähkäilemään yhä useammin, kuinka huushollinsä lämmittää. Nyt apua alkaa löytyä jo maakunnalliseltakin tasolta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.