Rölli-elokuvan kuvaukset alkavat Turussa
Ajatus uudesta Rölli-elokuvasta ehti muhia vuosia tekijöiden mielissä. Torstaina alkavat kuvaukset tuovat Turkuun maan eturivin näyttelijöitä.
Uuden Rölli ja kultainen avain -elokuvan kuvaukset alkavat torstaina Turussa. Ruissalossa käynnistyvät kuvaukset jatkuvat koko elokuun ajan.
Taavi Vartian ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan Röllinä nähdään totutusti Allu Tuppurainen. Tuppuraisen ohella Rölli-elokuvassa näyttelee kotimaisia huippunimiä, kuten Krista Kosonen, Mikko Leppilampi sekä Ville Haapasalo.
Koko perheen seikkailuelokuvan tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Linnea Röhrin näyttelemä pieni Juurakko-tyttö ystävystyy harmaantuneen, suurta salaisuutta kantavan Röllin kanssa. Heidän käsissään on salaperäisen avaimen ja koko Röllikylän kohtalo.
Rölli on tehnyt paluuta pitkään
Elokuvan tuottaja Marko Röhr toteaa, että ajatus uudesta Rölli-elokuvasta on muhinut jo jonkin aikaa.
Olemme pyöritelleet jo muutaman vuoden ajatusta uudesta elokuvasta, jossa vanha Rölli kertoisi elämäntarinaansa.
- Olemme pyöritelleet Allu Tuppuraisen kanssa jo muutaman vuoden ajatusta Röllin uudesta seikkailuelokuvasta, jossa vanha Rölli kertoisi elämäntarinaansa, hän sanoo.
- Taavi Vartia tarttui ideaan ja kirjoitti käsikirjoituksen, jonka hän nyt ohjaa elokuvaksi, Röhr sanoo.
Röhrin mukaan Rölli ja kultainen avain -elokuvassa nähdään pääosin oikeita näyttelijöitä todellisissa lavasteissa. Valkokankaalle loihditaan kuitenkin myös erikoistehosteita.
- Osa hahmoista tehdään tietokoneanimaatioina, kuten myös lavastusta ja maisemia, Röhr paljastaa.
Turussa toimiva Länsi-Suomen elokuvakomissio tukee elokuvaa ja auttaa sen käytännön järjestelyissä.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Chilitäytekakku katosi vieraiden suihin ennen tavallista kakkua
Kevyt puraisu kutosluokituksen chilistä saa tottumattoman hengen haukkomaan ja vedet tippumaan silmistä. Edes maailman tulisin chili Trinidad Moruga Scorpion, jonka luokitus on 10+++, ei saa piikkiöläistä chiliharrastajaa tarttumaan viilentävään maitolasiin.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Jarkko Nieminen taisteli finaaliin
Finaalipaikka irtosi vasta kolmieräisen taiston päätteeksi. Finaalissa Nieminen saa vastaansa Juan Monacon.
Liha-alan yrittäjälle tuomio terveysrikoksesta
Saman yrittäjän neljän vuoden tuomio muun muassa törkeästä kiskonnasta ei ole vielä lainvoimainen.
Leffantekijöillä uneton viikonloppu
Lyhytelokuva ideasta valkokankaalle kahdessa vuorokaudessa. Uneton48-kilpailu tietää alan harrastajille kiireistä viikonloppua.
Lähes kaikki syytteet sikalavideoista nurin
Oikeutta Eläimille -yhdistys pitää hovioikeuden ratkaisua sananvapauden voittona.
Naantaliin vihdoinkin majapaikkojen varausjärjestelmä
Naantali viettää 570-vuotisjuhliaan ja siirtyy samalla nettivarausjärjestelmään. Kansainvälisten esikuviensa tapaan toimivan järjestelmän kautta matkailija saa keskitetysti tietoa majoituspaikoista. Matkailijat ovat kyselleet palvelua viime vuosina.
Tähtitaivas kirkastuu talkoilla Paimion Kevolassa
Legendaarisen Yrjö Väisälän perustama havaintopaikka siirtyy uudelle vuosituhannelle talkoovoimin. Tähtiharrastajat ja yleisö pääsevät tulevaisuudessa havainnoimaan taivaankantta valosaasteelta suojassa.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Urasuunnittelu alkaa jo yläkoulun alussa
Osa seitsemäsluokkalaisista tietää tulevan ammattinsa. Toiset etsivät uraansa paljon kauemmin.
