Kotimaa |

Romanialaiskerjäläisten välittämisestä epäiltyjä pidätetty

Romaniassa viisi ihmistä on pidätetty epäiltynä romanikerjäläisten välittämisestä Suomeen. Romanian syyttäjänvirasto on vahvistanut Suomen Romanian-suurlähetystölle, että epäiltynä on kaikkiaan 21 henkeä, joista viisi päätekijää on pidätetty.

Keräjäläinen istuu kadulla kämmenet vastakkain. Ihmisiä keskustelee taustalla keskenään.
Kuva: YLE

Epäillyt kuuluvat kahteen ryhmittymään, joista toisessa on 17 ja toisessa viisi henkeä. Yksi henkilö on toiminut molemmissa ryhmissä. Ryhmät ovat viranomaisten mukaan tehneet yhteistyötä ja jakaneet toiminnasta saamiaan voittoja keskenään.

Isompi ryhmä on lähettänyt ihmisiä väärin työpaikkalupauksin Suomeen ja tänne saavuttuaan he ovat joutuneet kerjäämään. Toinen ryhmä on välittänyt pimeää työvoimaa ja houkutellut valheellisin lupauksin ihmisiä Suomeen, missä heitä on pakotettu kerjäämään. Tämän johdosta tekijöitä epäillään myös ihmiskaupasta. Tänne saapuneiden ei ole lähtiessä ollut tarkoitus kerjätä.

Epäillyiltä kahdelta ryhmältä on takavarikoitu yli 100 000 euroa voittoa, viisi luksusautoa ja kultaa.

Pidätykset ja kuulustelut on tehty Aradissa sekä Neamtissa. Romanian poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa.

Suomen Keskusrikospoliisi on jo jonkin aikaa epäillyt, että romanikerjäläisten Suomeen ja erityisesti Helsinkiin levittäytymisen taustalla on järjestäytynyttä rikollisuutta. Jo kesällä KRP oli sitä mieltä, että kerjäläisjoukkoja ohjaillaan selkeästi ulkopuolelta. Heitä on pidetty myös mahdollisen ihmiskaupan uhreina.

KRP on tehnyt yhteistyötä ja tietojenvaihtoa Romanian viranomaisten kanssa viime kesästä lähtien. Yhteyttä on pidetty myös muihin maihin, joissa romanien toimet ovat osoittautuneet rikollisiksi. Näin on käynyt esimerkiksi Keski-Euroopassa ja Isossa-Britanniassa.

Helsingissä oli kesän aikana noin parisataa romanikiertolaista. Osa heistä kerjäsi kaduilla mutta osa myös kauppasi ruusuja tai toimi katuisoittajana.

Kesällä romanialaisten tekemät rikokset lisääntyivät Helsingissä. Poliisi otti romanialaisia kiinni muun muassa näpistyksistä ja lompakkovarkauksista.







Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä