Romanien auttajat tyrmäävät Vanhasen puheet
Romanikerjäläisiä avustava vapaaehtoisjärjestö Vapaa Liikkuvuus tyrmää pääministeri Matti Vanhasen kehotuksen olla antamatta rahaa kerjäläisille. Järjestön mukaan ongelmana ei ole kerjääminen vaan romanikansan syrjintä ja vaikeudet toimeentulon kanssa
Vapaa Liikkuvuus -järjestön aktiivi Katja Tuominen on tuohtunut Vanhasen näkemyksistä.
- Meidän verkostomme mielestä se lausunto on suorastaan törkeä. Se vain osoittaa, ettei pääministerillä ole mitään käsitystä romanikansan ongelmista ja rasismista, joka vainoaa heitä kautta Euroopan. Nyt meidän oma poliittinen johtomme on tekemässä samanlaisia eleitä, mitä on nähty muualla Euroopassa eli kriminolisoimassa köyhyyden.
Tuominen haluaisi päättäjiltä toisenlaisia toimia.
- Olisin toivonut, että sekä valtio että kaupunkitasolla olisi käynnistetty toisenlaisia työryhmiä ja olisi esimerkiksi alettu suhtautua vakavasti Euroopan unionin perusoikeusviraston romaniraporttiin, missä on erittäin hyviä suosituksia siitä, kuinka on mahdollista parantaa romaniväestön ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia Euroopassa, Tuominen toteaa.
YLE Uutisten Maarianhaminasta tavoittaman Krp:n rikosylikomisario Ari Karvosen mukaan romanikerjäläisten joukossa on monenlaisia henkilöitä. Osa heistä on uhreja, jotka on valheellisin lupauksin pakotettu Suomeen, Karvonen muistuttaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.