Romanssimusiikki yhdistää kansoja
Tarinoita kertovan romanssimusiikin kieli on universaali. Näin ajattelee romanssimusiikin puolestapuhuja, suomalais-venäläistä kulttuuriyhteistyötä tekevä Elena Putina.
Imatralla on jo vuosia edistetty romanssimusiikin suosiota. Romanssisävelien puolesta on puhunut venäläislähtöinen, jo parikymmentä vuotta Suomessa asunut Elena Putina. Hän on itse esiintynyt erilaisten kokoonpanojen kanssa ja järjestänyt lukuisia konsertteja.
Perjantaina Imatralla toteutuu yksi Elenan unelma, kun Rauhan areenalla järjestetään mittava Meidän Romanssi -gaalakonsertti. Konsertissa esiintyvät muun muassa Mari Palo, Jari Sillanpää ja Tatjana Bulanova. Lukuisia artisteja säestävät Sinfonia Lahti sekä venäläinen Terem Quartet.
Kyseinen konsertti on osa useamman vuoden yhteistyötä, jota on tehty imatralaisten ja pietarilaisten kesken. Elena Putina puhuu kulttuurisillasta.
- Projektin nimi on Meidän Romanssi -kulttuuridialogi, ja sen katon alle mahtuu paljon. Tämä on myös meidän maidemme, kansojen, ihmisten ja muusikoiden romassi, se yhdistää paljon!
Romanssimusiikilla on Putinan mukaan juuret eri puolilla maailmaa. Hänen mielestään melankolinen, mutta samalla temperamenttinen musiikki puhuttelee myös suomalaisia.
- Yhden kappaleen aikana voidaan kertoa tarina koko elämästä, Elena Putina kuvailee romanssimusiikkia.
Esimerkkejä romanssikappaleista ovat muun muassa Mustat silmät, Oi niitä aikoja ja Olen kuullut on kaupunki tuolla, Putina luettelee.
Viime vuonna Meidän Romanssi -konsertti veti Pietarissa noin 4000 kuulijaa.
Konsertti taltioidaan ja Yle esittää sen myöhemmin syksyllä.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Katso kuinka Etelä-Karjalan lukiot menestyivät vertailussa
Vertailu laskettiin neljästä pakollisena kirjoitettavasta aineesta.
Liikenneonnettomuudet työllistävät Etelä-Karjalan poliisia
Liikennemäärien kasvu ja rajaliikenne kuluttavat eniten Etelä-Karjalan poliisin voimavaroja. Sen sijaan ilkivalta työllistää poliisia entistä vähemmän, sillä eri viranomaisten turvallisuusyhteistyö on tuottanut tulosta.
Maakuntajohtajaksi 11 hakijaa - mukana tunnettuja nimiä
Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi ovat ehdolla muun muassa Lappeenrannan kaupunginsihteeri Alina Kujansivu sekä maakuntaliiton erikoissuunnittelija Anna-Leena Laihanen Taipalsaarelta.
Näkökulma: Öriskää teinit huoneissanne!
Pettikö Lappeenranta nuoret vai kohtasivatko nuoret kesätyönhaussa todellisuuden? Kaikille vuonna 1996 syntyneille piti saada töitä, mutta eihän se onnistunut. Entä olisivatko nuoret voineet ihan vähän skarpata? Opetella vaikka vastaamaan puhelimeen! Sari Lehtinen kommentoi näkökulmassaan nuorten kesätyönhakua.
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.
Bussikuski hävisi irtisanomiskiistansa hovissa
Kuljettaja joutuu maksamaan entiselle työnantajalleen yli 40 000 euron korvaukset. Hovioikeus hylkäsi kuljettajan korvausvaatimukset sairastumisestaan astmaan työpaikalla.
Keskustele: Tarvitaanko maakuntajohtajaa?
Etelä-Karjalan maakuntajohtajan haku päättyy. Mihin maakuntajohtajaa tarvitaan, jos Suomessa on tulevaisuudessa maakunnan kokoisia kuntia?
