Lappi |

RoPSin toiminnanjohtajaksi Antti Hietakangas

Rovaniemen palloseuran uudeksi toiminnanjohtajaksi on palkattu rovaniemeläinen Antti Hietakangas. Hietakankaan vastuualueina on markkinointi ja junioritoiminta. RoPSin edustusjoukkueen toiminnasta vastaa edelleen toimitusjohtaja Jouko Kiistala.

RoPSin uusi toiminnanjohtaja Antti Hietakangas
Antti Hietakangas on RoPSin uusi toiminnanjohtaja Kuva: YLE / Matti Konttinen

Toiminnanjohtajan työnsä jo viime viikolla aloittanut Hietakangas on lähtenyt uuteen pestiinsä positiivisin mielin.

- Kädet syyhyää jo, että pääsee töihin, 33-vuotias Hietakangas odottaa innokkaana.

Hietakankaalla on vahva palloilutausta. Mies pelasi itse RoPsissa b-junioreihin saakka. RoPSin pelatessa Euro Cupissa 80-90-luvuilla Hietakangas toimi joukkueen pallopoikana. Lisäksi Hietakangas on harrastanut jääkiekkoa ja kaukalopalloa.

- Tällainen työ on ollut lapsuuden haave ja nyt se toteutui sitten, Hietakangas iloitsee.

Kiistalan asema pysyy

Käytännössä Hietakangas vastaa kokonaan RoPSin junioritoiminnasta. Lisäksi toiminnanjohtaja vastaa seuran markkinoinnista ja ottelutapahtumien hoitamisesta. Myöhemmin Hietakangas ottaa hiljalleen osaa myös edustusjoukkueen toimintaan.

Päävastuu edustusjoukkueesta jää edelleen pitkäaikaiselle toimitusjohtajalle Jouko Kiistalalle. RoPSin puheenjohtaja Risto Niva kertoo, että Kiistalan jääminen eläkkeelle ei ole vielä ajankohtaista, vaikka siitä vuosi sitten neuvotteluja käytiinkin.

- Me tarvitaan liigajoukkueena kuitenkin resursseja ja Joukolla on älytön kokemus ja näin on hyvä, että hän on mukana, Niva perustelee.

Sopimuksia jatkettiin

RoPS julkisti keskiviikkona myös uusia pelaajasopimuksia. Ulkomaalaisvahvistuksista Alex Nyomin, Etchu Taben, Valter ja Pavle Khorguashvilin veljeksien sopimuksia jatkettiin käsittämään myös ensi kausi. Myös Albin Granlundin sopimus jatkuu ensi kaudelle.

Tällä hetkellä joukkueessa on sopimukset ensi kaudelle 13 pelaajalla. Vasempaan laitaan ja kärkeen haetaan vielä lisää pelaajia. Nivan mukaan paikkoja yritetään täyttää ensisijaisesti suomalaisilla pelaajilla.

- Lähtökohta on, että joukkuetta kotimaistetaan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä