Talous |

Roskalla Helsingin pörssiin – valtio-omisteinen jätejalostaja yksityistetään?

Suomen valtion osittain omistama Ekokem operoi muun muassa vaarallisen jätteen käsittelylaitoksia ja tarjoaa ympäristöhuollon erikoistuneita palveluja.

Ekokemin Riihimäen laitosalue kuvattuna 14. helmikuuta 2014.
Ekokemin Riihimäen laitosalue kuvattuna 14. helmikuuta 2014. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Ympäristönhuoltoyhtiö Ekokem ryhtyy toimiin mennäkseen Helsingin pörssiin. Yhtiön hallitus aloittaa selvityksen pääomarakenteen kehittämisestä, jonka osana on harkinta listautumisesta Nasdaq Helsingin päälistalle.

Kolmasosa Ekokemista on valtion omistuksessa. Joistakin omistuksista luopuminen on ollut tapetilla: viime viikolla valtion omistajaohjauspomo kyseenalaisti, tarvitseeko Suomen olla merkittävä omistaja yli 60 yhtiössä vai hoituisivatko asiat yhteiskunnassa markkinoiden ehdoilla.

Yhteensä yli 80 prosenttia Ekokemin osakkeista ja äänistä kuuluu neljälle taholle – valtiolle, Kuntaliitolle, Ilmariselle ja Helsingin seudun ympäristöpalveluille. Kukin on ilmoittanut tukensa pörssilistautumisharkinnalle.

Pörssiyhtiönä Ekokem tavoittelisi menestyksellistä kasvua, yhtiö kertoo tiedotteessa keskiviikkona. Pörssin hyötyjä olisivat rahoitusaseman vahvistuminen, pääsy pääomamarkkinoille ja nimen tunnetuksi tekeminen.

Ekokem on Pohjoismaissa toimiva ympäristönhuoltaja. Yhtiö jalostaa jätteitä kierrätyskelpoisiksi ja pyrkii hyödyntämään kierrätyskelvotonta energiantuotantoon. Esimerkiksi yhtiön upouusi, kesällä täysin käynnistyvä "kiertotalouskylä" Riihimäellä ottaa talteen muovia, metalleja sekä biojätettä ja muuttaa ne uusiomuoviksi, biokaasuksi ja energiaksi.

– Globaalit megatrendit, kuten väestönkasvu ja kaupungistuminen, vahvistavat tarvetta tehostaa rajallisten luonnonvarojen uusiokäyttöä, mikä luo hyvän perustan Ekokemin liiketoiminnan kehittämiselle, kommentoi toimitusjohtaja Karri Kaitue.

Liikevaihtoa konsernilla oli runsaat 200 miljoonaa euroa vuonna 2014. Yrityskaupalla kasvanut Ekokem sanoo viime vuonna parantaneensa liikevaihtoa vielä kolmanneksen tammi-syyskuun aikana.

Ekokemillä on 650 työntekijää Suomessa ja kolmessa muussa Pohjoismaassa. Viime vuoden lopulla Ekokem jakoi yt-neuvotteluissa lähtöpassit vajaalle 60 tekijälle, joista alle puolet työskentelivät Suomessa.

Hiljaisen Helsingin pörssin päälistalle toivat viime vuonna eloa uudet listautujat Asiakastieto, Consti, Evli Pankki, Kotipizza ja Pihlajalinna. Kun lisäksi pienten yritysten First North -kauppapaikalle hakeutui seitsemän suomalaisyritystä, Helsingissä oli vilkkainta listautumista 15 vuoteen.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä