Rosvopaisti ei ole pikaruokailijoiden hommaa
Haminalaispariskunta valmistaa ravintolassaan ruokaa, joka vaatii tavallista suurempaa kärsivällisyyttä. Vaikka muuta väitetään, lammas ei maistu villasukalta tai lapaselta, toteaa ravintolayrittäjä Ilmo Korpijoki.
Haminan Pyhällössä sijaitsevassa POP-Cafe -ravintolassa sulatellaan lampaanlihoja keskiviikkoaamuna. Rosvopaistiin erikoistuneessa ravintolassa käy kuhina varsinkin pääsiäisenä, jolloin lammasta nautitaan antaumuksella monessa kodissa. Ensimmäinen tilaus on 50 hengelle, ja lihan kypsyttäminen alkaa myöhään keskiviikkoiltana.
Ilmo ja Seija Korpijoki avasivat ravintolan 11 vuotta sitten, kun kaupanteko loppui Haminassa. Eläkkeelle he eivät kuitenkaan vielä päässeet, joten jotakin uutta tekemistä piti keksiä.
- Olimme valmistaneet rosvopaistia jo 15 vuoden ajan mökillä ja kotona ystäville ja muille tuttaville. Positiivisen palautteen myötä ajattelimme, että tästä voisi saada leipätyön itselleen, Ilmo Korpijoki muistelee.Kiinnostus ruokalajia kohtaan oli herännyt lomamatkalla Kyproksella, jossa oli tarjolla rosvopaistia muistuttavaa kleftiko-uunilammasta.
Lammas ei maistu villasukalta
Perinteisesti rosvopaisti valmistetaan siten, että folioon sekä märkään sanomalehteen ja voipaperiin tiukasti käärityt lihat laitetaan kypsymään maakuoppaan. Päälle lapioidaan hieman hiekkaa ja nuotion hiillos. Paistin annetaan kypsyä kuopassa, paistoaika on vähintään kaksi tuntia jokaista kiloa kohti.
Mitään nesteitä paistiin ei tarvitse lisätä, vaan se muhii pikkuhiljaa omassa liemessään. Pitkän kypsyttelyn lisäksi maun salaisuus on mausteissa, joiden koostumuksen Korpijoet haluavat pitää salaisuutena.
Rosvopaistin valmistukseen voi periaatteessa käyttää lampaan lisäksi montaa erilaista lihaa, kuten possua, hirveä tai poroa. Korpijoet ovat kuitenkin aina valmistaneet rosvopaistinsa lampaasta.
- Suomessa on edelleen sellainen käsitys, että lammas maistuu lapaselta tai villasukalta. Se johtuu varmaankin siitä, että aikanaan maatiloilla lammas syötiin siinä vaiheessa, kun se ei enää tuottanut karitsoja tai villaa. Vanhan lihan pinnassa on silloin rasvaa, joka ei maistu hyvältä, Ilmo Korpijoki kertoo.
Määräykset estivät paistin valmistamisen maakuopassa
Pariskunnan oli tarkoitus valmistaa rosvopaistia myös ravintolassa perinteisin menoin, mutta terveystarkastaja puuttui asiaan. Lihan kypsyttäminen maakuopassa ei käynyt, koska tarkastajan mielestä lihaan olisi päässyt epäpuhtauksia.
- Teemme paistin aivan samalla tavalla tiukkaan pakettiin käärittynä, mutta vain uunissa. Siellä se kypsyy noin 12 tunnin ajan, Ilmo Korpijoki toteaa.
Rosvopaistin valmistus tuskin onnistuu keneltäkään ensimmäisellä kerralla täydellisesti. Tekijältä vaaditaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Ilmo Korpijoki kertoo, että kaikki valmistelut mukaan lukien rosvopaisti on noin vuorokauden mittainen toimitus. Pikaruokaan tottuneille rosvopaistin valmistusta ei voi suositella.
- Tätä ei tosiaan mistään burgerpaikoista saa, vaan se pitää valmistaa ajan kanssa, Korpijoki naurahtaa.Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
KouSa: Kotiharju vahvoilla Ratamon paikaksi
Kouvolan Sanomat tavoitti miltei kaikki kaupunginvaltuutetut kyselyyn maanantain Ratamo-päätöksestä. Jos sairaalakeskuksen sijoituspaikasta äänestetään, on Kotiharju lehden saamien tietojen mukaan seitsemän ääntä Kuusankosken Sairaalanmäkeä edellä. Osa valtuutetuista kannattaa edelleen myös muita sijoituspaikkoja.
Rivitaloasunto yritettiin sytyttää palamaan Kouvolassa
Ohikulkija huomasi tekijän ajoissa ja hälyytti pelastuslaitoksen paikalle. Vielä rakennusvaiheessa oleva asunto selvisi tilanteesta vaurioitta.
Vaaralliset jätteet kerätään talteen Kotkassa
Jätekeräykseen voi tuoda nurkissa pyörivän metalliromun tai vanhat lääkkeet. Keräyspaikkoja on lisätty viime vuodesta.
Pattijoki murjoi Kouvolan
Antti Korhonen ja Marko Pelkonen loistivat Raahen vierasvoitossa Kouvolasta miesten Superpesiksen torstain kierroksella.
EU-asetus uudistaa autoalan sopimusten arviointia
Autojen valmistajat ja maahantuojat voivat jatkossa hallita eri autobrändien esille tuomista nykyistä enemmän. Suomessa autokauppa jatkuu todennäköisesti niin, että eri automerkkejä myydään edelleen saman katon alla.
Ohitustilanne johti Ahvenkosken kuolonkolariin
Kahden ihmisen hengen vaatíneessa onnettomuudessa oli mukana neljä henkilöautoa ja puoliperävaunullinen rekka. Onnettomuuspaikan raivaus saatiin päätökseen torstaina iltapäivällä.
Vakava kolari Ahvenkosken sillalla - kaksi kuollut
Ahvenkoskella on tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa on kuollut kaksi ihmistä. Yksi on loukkaantunut vakavasti.
Kaksi kuoli onnettomuudessa valtatie 7:llä - liikenne poikki
Rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen Pyhtäällä. Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Tie on suljettu liikenteeltä.
Ahvenkosken sillalla onnettomuus - liikenne seisoo
Poliisi on paikalla ohjaamassa liikennettä.
Viisikymppiset rynnivät rock-festareille
Konserttijärjestäjät ovat uusien haasteiden edessä. Levybisnes ja markkinat hajaantuvat, musiikkigenrejä tulee jatkuvasti lisää ja festarikävijöiden ikähaarukka on laajentunut teineistä keski-ikäisiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.