Lappi |

Rovaniemen kulttuurilautakunta esittää budjettiinsa lisärahoitusta

Rovaniemen kulttuurilautakunta päätti torstaina, että se esittää kaupunginhallitukselle 210 000 euron lisärahoitusta ensi vuoden budjettiinsa.

Rovaniemen kaupunki rakentaa parhaillaan kulttuuritalo Korundia, jonka käyttökustannukset haukkaavat sivistystoimen budjetista suuren osan.

Kulttuurijohtaja Marja Widenius on jo aikaisemmin kertonut uskovansa, että tarvittavat 210 000 euroa saadaan budjettiin.

Kaupungin virkamiesten laskelmissa on väläytelty Saarenkylän, Korkalovaaran, Ounasrinteen ja Muurolan kirjastojen lakkauttamista, jotta vaaditut säästöt saataisiin kasaan.

Adressi kirjastojen puolesta

Torstaisessa kokouksessa Ounasrinteen Asukasyhdistys luovutti kulttuurilautakunnalle adressin, jossa todettiin, että allekirjoittaneet eivät hyväksy Rantavitikan nuortenkirjaston, Korkalovaaran, Ounasrinteen ja Saarenkylän lähikirjastojen sulkemisia.

Widenius sanoo, että näiden kirjastojen lakkauttamisesta ei ole tehty esitystä.

Widenius säästäisi Saarenkylän, Korkalovaaran, Ounasrinteen ja Muurolan kirjastot ja siirtäisi niitä pienempien kirjastojen palveluita kirjastoautoille.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä