Rovaniemen Prisman kärystä satojentuhansien eurojen vahingot
Rovaniemen Prisman savuvahinkojen arvioidaan nousevan satoihin tuhansiin euroihin. Tavaratalojohtajan Matti Purasen mukaan vahinkojen rahallista laajuutta selvitetään edelleen vakuutusyhtiön kanssa. Vahinkojen lopullinen hinta selviää myöhemmin.
Siivoustyö Prismassa on vielä kesken. Myymälä on tyhjennetty tavarasta helpottamaan siivoustöitä. Puranen kertoo, että tavaratalossa häärii siivoamassa tällä hetkellä arviolta 130 henkilöä.
- Tästä määrästä noin 100 on Prisman omia työntekijöitä, loput on hankittu muista yrityksistä.
Ei savu-alea
Puranen ei osannut vielä tiistai-iltapäivänä sanoa, että mitä tapahtuu savuvahinkoja kärsineille tuotteille.
- Vahinkoja kärsineitä tuotteita arvioidaan parhaillaan vakuutusyhtiön kanssa. Mutta en usko, että mitään savumyyntiä tullaan ainakaan järjestämään.
Sähköpalo aiheutti mittavat savuvahingot Rovaniemen Prisma-tavaratalossa maanantain vastaisena yönä. Prisma on ollut suljettuna palon vuoksi maanantaina ja tiistaina. Puranen ei halua kertoa kahden päivän myyntimenetyksiä.
Purasen mukaan terveystarkastaja on antanut luvan tavaratalon aukaisemiseen. Prisma avaa ovet keskiviikkona kello 8.00.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Kittilän tulvapenger rakenteille 2014?
Kittilän tulvapenkereen rakentaminen voi alkaa vuoden kuluttua, arvioi Kittilän kunnan tekninen johtaja Lauri Kurula. Kurulan mukaan rakentamistöiden alkaminen edellyttää sen, että penger saa lainvoimaisena maisematyöluvan.
Valtuusto lakkautti Orajärven koulun
Sodankylän Orajärven koulun lakkauttaminen on varmistunut. Sodankylän kunnanvaltuusto päätti torstaina illalla, että koulu Orajärvellä loppuu elokuun alussa.
Luontokeskus Naavan suosio yllätti
Metsähallituksessa ollaan yllättyneitä Pelkosenniemen Pyhätunturilla olevan luontokeskus Naavan suuresta suosiosta. Naava on toiminut vasta vuoden, mutta taloon odotetaan jo sadattatuhannetta asiakasta. Suunnittelija Reeta Nyman sanoo, että kaikki ennakko-odotukset on jopa reippaasti ylitetty.
RoPS voitti – Inter pelasi jälleen vajaalla
RoPS otti kotikentällään arvokkaan 1-0 voiton Turun Interistä.
Ounasvaara on herkkä aihe Rovaniemellä
Ounasvaaran rakentaminen on herättänyt vuosien mittaan voimakkaita tunteita Rovaniemellä. Toisille se on melkein pyhä paikka, toisille mahdollisuus kehittää vapaa-ajan yritystoimintaa.
HS: OAJ tyrmää Pellon koulun kännykkäkiellon
Pellon koulun oppilailleen asettama kännykkäkielto on laiton, sanoo Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.
Ounasvaaralle laajempi kaava
Rovaniemen kolme suurinta puoluetta ajaa Ounasvaaralle laajan rakentamisen mahdollistavaa kaavavaihtoehtoa. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Matti Torvisen mukaan kaava voidaan esitellä valtuustolle jo alkusyksystä.
Kiista Rovajärven YVA:sta hallinto-oikeuteen
Lapin luonnonsuojelupiiri vaatii Rovajärven ampuma-alueen ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Luonnonsuojelupiiri on vienyt asian Rovaniemen hallinto-oikeuteen.
Maastopalot roihuavat Lapissa
Kuivan kevään myötä Lapissa on roihunnut poikkeuksellisen paljon maastopaloja. Tänä keväänä maastopaloja on ollut jo noin 20 kappaletta, kun koko viime vuonna niitä oli 50.
Armeija: Ei pakkosiirtoja Rovajärvellä
Puolustusvoimat kiistää, että se pakottaisi siviilit pois Rovajärven ampuma-alueelta Itä-Lapissa. Paikallisia maanomistajia edustava Pro Rovajärvi -liike on väittänyt julkisuudessa, että armeija tyhjentäisi ampuma-alueen siviileistä vuoteen 2016 mennessä.

Kommentoi aihetta
(15 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
boonukset
Ilmoita asiattomasta kommentistamiten prisma korvaa menetetyt boonukset ja maksutapaedun? Jouduin käymään ctymarketissa ruokaostoksilla, kun loppui grillattava. 220 euroa maksaneet ostokset tietäisivät minulle prismasta jo 5% mukaan laskien palautusta 11 euroa! Kalliiksi tulee palo! Lisäksi nuo ostot voivat olla juuri ne, jotka olisivat nostaneet bonuksen sille 5%:n tasolle!
Pihi keksii keinot
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisit hakenut S-Marketista?
höpöhöpö
Ilmoita asiattomasta kommentistaElä lässytä. Onhan suomi täynnä prismoja, olisit ajanu vaikka kemiin. Tai menny lähemmäs ohonkin muuhun s-ryhmän kauppaan.
asiakas
Ilmoita asiattomasta kommentistaolisithan voinut käydä salessa ostoksilla, onhan noita muitakin s-kauppoja kuin prisma. En kehtais ees vaatia mitään, tulipaloissa voi kuitenkin mennä enemmänkin kuin bonukset. Vahingot ovat jo kauppiaalle mittavat, sinäkin kehtasit k-kauppaan viedä 220euroa. ;)
Nurmikko
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlisit käyny s-marketissa.
mä
Ilmoita asiattomasta kommentistarovaniemellä on kaupungissa 2 S- kauppaa ja korkalovaarassta 1 ja taitaa se vielä olla Muurolassa 1 kauppa. Ei lopu s-kaupat!
No huhhuh
Ilmoita asiattomasta kommentistaÄlkää vaan menkö esim. Te, arvon s-etukorttiuskovaiset mihinkään etukortittomaan kauppaan, ettei jää tosiaan "bonukset saamatta". Lisäksi ostoskassin edullisuus saattaa aiheuttaa järkytyksen teille kaiken muun hämmennyksen ohella.
Juha Koskiniemi
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikö ole muita kauppoja? On ne ihmiset lampaita. Rovaniemessäkin on vain kaksi kauppaa käytännössä. Sitten näillä kahdella on monopoli. Tuloksena kalliit elintarvikkeet, suppeat valikoimat ja tuottajahintojen tiputus alas kaupan toimesta. Minä en ainakaan viitti kannattaa monopolia. Sitten tuo korttihomma. Eikö tosiaan ole ihmisillä sen vertaa harkintaa, että heittäis ne mettään. Siis kierrätykseen. Se on turha taivastella jos ei ymmärrä, että tämä monopoli ei lopu jos ei jaloillaan äänestä.
Pettynyt.
Ilmoita asiattomasta kommentistaYritin ostaa kyseisenä aamuna nimenomaan savulohta, mutta ei myyty eikä päätetty edes kauppaan, vaikka olen omistajajäsen?
En ymmärrä moista enkä edellisestä hetkellisestä sähköatkosta johtunuttta ja nyt tulevaa käypäsen tavaran haaskausta, sillä olen nähnyt pulaajankin!
Alemyynti köyhille, niin kyllä lähtee.
kokemustasähköpalosta
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn sen verran paha haju tulee sähkökaapelin palosta ettei niitä taida voida myydä edes alessa.
Siinäpä pulma.
Ilmoita asiattomasta kommentistaEhkä myydä vois, mutta voiko ostaa on toinen juttu.
Vaikkakin hyvin tuuletettu tavara ei haise milleen, mutta mausta en mene takuuseen!
Oliko
Ilmoita asiattomasta kommentistapaikallinen sähköurakoitsija? asennusvirhe, jos kaapelit käryää!
Elisa
Ilmoita asiattomasta kommentistaVakuutusyhtiö lunastaa pilalle menneet tavarat, joten Prisma ei voi niitä myydä koska ne eivät ole Prisman omaisuutta.
ihmettelijä
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikö ollut savuhälytintä vaan ainostaan lämpöön reagoiva?
mievaan
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi savuvahinkoisia vaatteita ja tavaroita voi käyttää. Haju tulee viikkojenkin päästä. Ja kuka haluaa keuhkonsa altistaa myrkyille, silvuplee. Aikoinaan Sodankylässä kenkäkauppa paloi, niin sieltä ostin muodikkaat talvikengät, joita en normaalisti olis ostanut, koska olivat kalliit. Haisivatpa vain koko talven. Ei silloin mietitty, voiko niitä ostaa. Nyt on tietoisuus eri ja kuluttajia tässä suojataan. Vakuutusmaksuja Arinakin maksaa, joten eiköhän ne korvaa jotain. Ja viime kädessä me asiakasomistajat maksamme kaupalle tulleen palovahingon aiheuttamat menetykset. Niin se menee, sanoo ossuuskauppaväki. Hyvä kun henkilövahingoilta säästyttiin.