Rovaniemen Prismassa iso savuvahinko
Öinen sähköpalo aiheutti mittavat savuvahingot Rovaniemen Prisma-tavarataloon maanantain vastaisena yönä. Prisma on suljettuna maanantain ja tiistain savuvahinkojen siivouksen ja vahinkojen selvittämisen vuoksi.
Palo syttyi puolen yön aikaan marketin ravintolatiloissa. Pelastuslaitoksen palomestarin Heikki Niskalan mukaan ravintolassa paloi sähkökaapeli levittäen savua laajalti myymälätiloihin saakka.
Muovipintaisen kaapeli käryäminen tuotti vain vähän lämpöä, eikä marketin sprinkelijärjestelmä käynnistynyt. Hälytyksen teki palon havainnut yöllinen tavarantuoja. Paikalle tullut palokunta joutui käyttämään vain vähän vettä palon sammuttamiseen.
Itse palovahingot jäivät siis pieniksi, mutta savuvahingot ovat mittavat. Tavaratalonjohtaja Matti Purasen mukaan vahinkomäärää ei vielä voida arvioida. Vakuutusyhtiö tulee arvioimaan tilannetta tiistaina.
Töissä yötä päivää
Savuvahinkoja on Purasen mukaan kärsinyt merkittävä määrä myytävistä tuotteista. Näin ollen taloudelliset vahingotkin ovat merkittävät. Kahden kauppapäivän myyntimenetyksiä Puranen ei halua kertoa.
Prisman henkilökunnalle palo tarkoittaa suurta siivousurakkaa. Maanantaiaamusta lähtien henkilökunta siivoaa myymälätiloja ympäri vuorokauden ja kantaa pilalle mennyttä tavaraa pois.
Rovaniemen Prismassa paloi viimeksi helmikuussa 2011. Tuolloin sähköpalo syttyi kylmäsäilytyslaitteissa, ja sähköjen katkeamisen vuoksi suuri määrä ruokaa jouduttiin poistamaan myynnistä.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Tulvatyöryhmä: Kittilän tulva jää rauhalliseksi
Kittilässä vahinkorajat ylittävä tulva on epätodennäköinen, varmistaa kunnan tulvatyöryhmä.
Jättirekkoja koekäyttöön Lapissa
Lapin teille on tulossa jopa sata tonnia painavia jättirekkoja. Metsähallitus kokeilee yhdessä metsäyhtiöiden kanssa Ivalo-Rovaniemi -välillä puunkuljetuksia uudentyyppisellä kalustolla, joka mahdollistaa sadan tonnin kokonaispainon. Painon lisäksi myös ajoneuvoyhdistelmien pituus kasvaisi nykyisestä noin 25 metristä 30 metriin.
Rovaniemen virastotalon remontti voi kestää kuukausia
Rovaniemen virastotalossa lauantaina tapahtuneen vesivahingon tuhoja kartoitetaan parhaillaan. Senaattikiinteistöjen kiinteistöpäällikkö Kari Hiltunen arvioi, että virastotalosta joudutaan purkamaan muun muassa alakattoja.
Humalainen mies murtautui useaan autoon Ivalossa
Nuori humalassa ollut mies tehtaili automurtojen sarjan Ivalossa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Inarinsaamelaisten yhdistys puoltaa stipendiä Sarivaaralle
Inarinsaamelaisten yhdistys kannattaa Saamelaisen korkeakoulun Israel Ruong -stipendin antamista kasvatustieteiden tohtori Erika Sarivaaralle. Yhdistys on siis eri mieltä viiden muun saamelaisjärjestön ja saamelaisneuvoston sekä saamelaiskäräjien puheenjohtajan kanssa.
Ti-Ti Nalle ja Cheek Ranuan eläinpuiston 30-vuotisjuhliin
Ranuan eläinpuiston 30-vuotisjuhlapäivän ohjelmisto on julkaistu. Koko päivän kestävä juhlatapahtuma järjestetään 15. kesäkuuta. Lapsille tarjolla on muun muassa Jonne Jääkarhun syntymäpäiväjuhla, jonne kokoontuu lähes 40 maskottihahmoa ympäri Suomea.
Pikkuautoista rajoittimilla mopoautoja
Liikenneturvan hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Martti Korhonen kokeili viikonlopun ajan mopoautoa. Kokemukset saivat kokeneen automiehen esittämään radikaalia uudistusta.
Sähkölamautin takavarikoitiin venäläismieheltä Sallassa
Sallan rajanylityspaikalla käännytettiin venäläismies rattijuopumuksen vuoksi viikonloppuna. Toisen venäläimiehen autosta taas löytyi sähkölamautin.
Miestä viillettiin kasvoihin
Miehen epäillään puukottaneen toista miestä kasvoihin Rovaniemen Viirinkankaalla lauantaina.
UK-puiston kehittämisestä verkkokeskustelu
Urho Kekkosen kansallispuiston kehittämisestä voi kertoa mielipiteensä internetissä viiden päivän ajan, maanantaista 20. toukokuuta lähtien.
