Rovaniemen rahahanoista ei heru rockille
Simerockin promoottori Samuli "Sime" Yliaska haluaa herättää keskustelua eri kulttuurimuotojen tasa-arvoisuudesta Rovaniemellä. Yliaskan mukaan pallo on nyt kaupungilla: jos tukea ei tule, Simerock lähtee.
Rovaniemen kaupunki ei ole Simerockin kymmenvuotisen historian aikana tukenut festivaalia eurollakaan, festivaalin promoottori Sime Yliaska sanoo. Hänen mukaansa rock on Rovaniemellä väheksytty kulttuurimuoto.
- Periaatteessa kaupungin virkamiehet suhtautuvat tapahtumaan myönteisesti, mutta tähän mennessä rahavirta on kulkenut yksinomaan meiltä kaupungille päin vuokrien ja muiden maksujen muodossa, Yliaska harmittelee.
Yliaskan mukaan Simerock ei tavoittele taivaita, mutta kylläkin tunnustusta samanarvoisena kulttuuritapahtumana muiden joukossa.
- Kaikki kunnia kaupungin muille kulttuuritapahtumille, mutta kaupungin olisi jo aika astua 2012-luvulle myös kulttuuritukiensa jakamisessa, Yliaska toruu.
Simerock pärjäsi lipputuloillaan
Tämän kesän Simerock keräsi kahden päivän aikana Ounaspaviljongille 10 800 kuulijaa. Kävijämäärä on promoottori Sime Yliaskan mukaan hyvä.
- Plussan puolelle päästään, mutta kenenkään ei kyllä tarvitse olla kateellinen, Yliaska murjaisee.
Anteliaampaan ympäristöön?
Simerock on kehittynyt pakkashuuruisista takapihabileistä Lapin suurimmaksi rockfestivaaliksi. Halu kehittää tapahtumaa edelleen on voimakas, mutta kotikaupungin rahallisen tuen puute pistää mietteliääksi.
- Pallo on nyt kaupungilla. Jos emme saa jatkossa samaa tukea kuin kaupungin muut kulttuuritapahtumat, siirrämme Simerockin muualle jo ensi kesänä, promoottori Sime Yliaska sanoo.
Lordin kosketinsoittaja jättää yhtyeen
Rockfestivaalit kutsuvat myös lapsia
Fintelligens ja Martti Servo & Napander Simerockiin
PMMP Simerockin juhlafestivaalille
Lordi räjäyttelee Rovaniemellä kesällä
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Suojellut tunturialueet pääsemässä valtion korvausten piiriin
Kunnat ovat saamassa valtiolta korvauksia kaikista suojelluista erämaa-alueista, esimerkiksi tuntureista. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen on kertonut, että muutkin kuin metsäalueet aiotaan laskea korvausjärjestelmän piirin vuonna 2014, jos eduskunta hyväksyy korvausten laajennuksen. Näin kertoo ministerin kanssa neuvotellut Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä.
Vahva kruunu ei sekoita rajakauppaa
Pitkään vahvana pysynyt kruunu ei kauppiaiden mukaan ole vaikuttanut suuresti rajakauppaan Suomen ja Ruotsin rajalla. Noin kolmasosa kassavirrasta kertyy toisen maan valuutassa riippumatta siitä, kummalla puolen rajaa ollaan. Hinta on vain yksi tekijä raja-alueen tiukassa kaupan kilpailussa.
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilusti
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilun kolmanneksen viime vuonna, kerrotaan riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Vesi kannattaa keittää Kittilän Kaukosessa
Kittilän Kaukosen vedenottamon alueella pyydetään varautumaan vesijohtoveden keittämiseen tällä hetkellä.
Puolustusvaliokunta vierailee Lapissa
Keskiviikkona ja torstaina Lapissa vieraileva eduskunnan puolutustusvaliokunta tutustuu muun muassa Rovajärven maavoimien vaikuttamisharjoitukseen.
HS: Lapin liiton kehittämisjohtaja vasemmistoliiton puoluesihteerikisaan
Lapin liiton vt. kehittämisjohtaja Marko Varajärvi on mukana vasemmistoliiton puoluesihteerikisassa, kertoo Helsingin Sanomat.
Kaatopaikalle murtauduttiin Muoniossa
Varkaat murtautuivat aidatulle alueelle Muonion hyötyjäteasemalla Pietarisenvaarassa viikonlopun aikana.
Ekokokin grillissä paistuvat ötökkäpihvit
Rovaniemeläinen Ossi-Matti Laaksamo kasvattaa ravinnokseen proteiinipitoisia jamaikankenttäsirkkoja. Nopeasti kasvavat ja helppohoitoiset sirkat voi jauhaa vaikkapa pihviainekseksi.
Tuli vei liiterin, varaston ja poltti pari hehtaaria maata Ranualla
Kuivassa kangasmaastossa syttynyt maastopalo tuhosi liiterin ja varaston Ranualla.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
