Lappi |

Rovaniemen sosiaali- ja terveysmenot edelleen kalleimmasta päästä

Rovaniemen sosiaali- ja terveystoimen kustannukset ovat edelleen poikkeuksellisen suuria, kertoo Kuntaliiton tekemä vertailu.

Rovaniemellä sosiaali- ja terveysmenot kasvoivat edelleen.
Rovaniemellä sosiaali- ja terveysmenot kasvoivat edelleen. Kuva: YLE

Rovaniemen sosiaali- ja terveyskustannukset olivat viime vuonna toiseksi korkeimmat kahdenkymmenen keskisuuren kunnan vertailussa. Rovaniemen kustannukset olivat runsaat neljä prosenttia keskimääräistä suuremmat kuin muilla vertailukunnilla. Kuntalaisten ikään katsomattomat kustannukset olivat Rovaniemellä noin 3600 euroa asukasta kohti. Rovaniemeä kalliimmat kustannukset olivat vain Kotkassa.

Kemissä sosiaali- ja terveyskustannukset olivat kolmanneksi hintavimmat ja Torniossa puolestaan toiseksi halvimmat.

Rovaniemi on ollut sosiaali- ja terveysmenoissaan kalleimpien kuntien joukossa myös edellisinä vuosina.

Tuore Rovaniemen sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilän mukaan Rovaniemen korkea sijoitus listalla johtuu etenkin kohonneista päivähoidon ja psykiatrian menoista.

- Rovaniemellä syntyvyys on suurta ja väestö sellaista, joka käy töissä. Lisäksi psykiatrian laitoshoito on kallista.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

pahemmaks mennee

Ilmoita asiattomasta kommentista

Antakaa vaan niijen joutilaitten raahata edelleenkin mukulansa päivähoitoon,vaikka itte makkaavat kotona.Ei ees kesälomaa vaadita vanhempien pitämään lapsilleen.Kalliiksi tullee...(lapset kuiten syyttömiä)

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä