Rovaniemen Teatteri menettää kaksi johtajaansa
Atro Kahiluoto ja Vihtori Rämä eivät jatka Rovaniemen Teatterin johdossa. He lopettavat nykyisissä tehtävissään heinäkuussa 2012.
Kahiluoto ja Rämä ovat johtaneet Rovaniemen Teatteria – Lapin Alueteatteria elokuusta 2010. Heidän johtajasopimuksensa ovat kaksivuotisia. Sopimuksiin sisältyy yksi optiovuosi, jota he eivät siis aio käyttää.
Kahiluoto sanoo päätyneensä ratkaisuun osin sen vuoksi, että johtajakaksikon ohjelmistovalinnat eivät ole saaneet teatterin katsojalukuja toivottuun nousuun.
- Olen pyrkinyt tuottamaan oman taiteellisen näkemykseni mukaan parhaan mahdollisen ohjelmiston. Mikäli taidekäsitykseni ei kohtaa yleisön vastaavaa, on varmasti syytä vaihtaa ohjelmiston laatijaa, Kahiluoto summaa.
- Koen katsojatavoitevaatimukset kohtuuttomina tilanteessa, jossa remontin vuoksi iso katsomo jäi pois käytöstä jo keväällä kahdeksi kuukaudeksi, ja sitten rakennamme tyhjiin saleihin uudet teatteritilat, jolloin esityksiä ei voi olla kovin paljon, sanoo puolestaan Vihtori Rämä.
- Silti on totta, että näissäkin oloissa katsojia voisi olla enemmän. Olemme kuitenkin johdonmukaisesti toimineet hallituksen antaman alkuperäisen tehtävän mukaisesti yrittäen löytää uusia yleisöjä. Reilu vuosi on liian lyhyt aika arvioida sen onnistumista.
Lapin Alueteatteriyhdistyksen hallituksen työvaliokunta kokoontuu ennen vuodenvaihdetta valmistelemaan teatterin tulevia johtajuusjärjestelyjä.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Peuravuonon sahalla ei muutoksia
Arktos Groupin yrityssaneeraushakemus ei ole vaikuttanut samalla omistajapohjalla olevan Inarin Peuravuonon sahan toimintaan. Sahan vuosi sitten ostanut Morven Ltd Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kilpeläinen kertoo sahan tuotannon jatkuneen talven ajan normaalisti.
Maa järisi neljästi Norjanmerellä
Yhdysvaltain geologinen keskus ei antanut tsunamivaroitusta maanjäristysten takia.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
"Onko pakko maksaa, jos ei taho?"
Yksityinen parkkisakko kuumentaa tunteita myös Rovaniemellä.
Valion vanhanajan täysmaitoa ei vielä tunneta
Valion Hilja-vanhanajan täysmaito on vielä suurelle osalle ostajia tuntematon tuote. Valion brändipäällikön Paula Viikarin mukaan Valio on toukokuun alussa tuonut mahdollisimman vähän käsitellyn maitotuotteen markkinoille kuluttajien toiveesta.
Mies huitoi puukolla Sodankylässä
Sodankyläläinen mies sai pahoinpitelystä ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mies oli aiheuttanut puukolla toiselle miehelle runsaasti verta vuotaneet haavat sormiin.
Oudompaa Särestöniemeä esillä Rovaniemellä
Kattava läpileikkaus Reidar Särestöniemen taiteesta esillä Rovaniemen taidemuseoon. Perjantaina avattava näyttely on koottu Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön lähes kahden sadan taulun kokoelmasta. Kokoelma on annettu säilytettäväksi Rovaniemen taidemuseolle. Näyttelyssä on esillä on 120 Särestöniemen teosta alkuajoista viimeisiin maalauksiin.
Poika varasti humalassa auton
Humalainen poika varasti auton ja lähti sillä liikenteeseen Ivalossa. Poliisi sai pojan kiinni ennen kuin hän ehti edes saada autoa käyntiin.
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi sodanaikainen ammus
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi toisen maailmansodan aikainen ammus omakotitalon takapihalta. Löytäjä Antti Musikka kaivoi ammuksen kaivinkoneella entisestä perunapellosta. Musikka kiittelee onneaan, sillä vanhat ammukset voivat olla räjähdysherkkiä.
Tulva hellittää Lapissa edelleen
Ounasjoella veden korkeus ja virtaamat laskevat Kittilän kirkonkylällä. Kemijoen vesi jäi Rovaniemellä puoli metriä vuoden 1993 suurtulvasta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.