Lappi |

Rovaniemen vesilaitos etsii putkilleen korjaajaa

Rovaniemen kaupungin vesilaitos Napapiirin Vesi aikoo ratkaista saneerausongelmat ulkoistamalla osan verkoston huollosta ja rakentamisesta. Vesilaitos etsii yksityistä yritystä, joka ottaisi hoitaakseen osan Rovaniemen rapistuvasta vesi- ja jätevesiverkostosta.

Vesihana.
Napapiirin Vedellä on Suomen laajin putkiverkosto. Kuva: Yle

Napapiirin Veden toimitusjohtajan Hannu Niemelän mukaan haussa on yritys, joka ei ole riippuvainen Napapiirin Vedeltä tulevista töistä.

Vesilaitos tarvitsee yrityskumppanilta esimerkiksi määräaikaisia työntekijöitä lomakausiksi.

Vesilaitos selvittelee yhä sopimuksentekoon liittyvää kilpailulainsäädäntöä, mutta tarkoituksena on avata kilpailutus lokakuussa ja solmia valitun kumppanin kanssa monivuotinen sopimus.

Vuosien resurssipula

Niemelän mukaan ulkoistamisesta huolimatta vesilaitoksen ja kaupungin teknisen tuotannon resurssit aiotaan pitää ennallaan.

Napapiirin Vedellä on ollut vuosia resurssipula, eli työntekijät eivät riitä laajan verkoston kunnossapitoon.

Niemelän mukaan laitokseen ei kuitenkaan kannata palkata lisää työntekijöitä, koska lisäresurssien tarve on kausittaista.

Vielä on auki, hankkiiko vesilaitos ulkopuolisena palveluna korjaustyötä, korjaustarpeen kartoitusta vai uuden verkoston rakentamista.

- Se riippuu kumppanin vahvuuksista. Työnjako tehdään molempien vahvuuksien mukaan, Niemelä sanoo.

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Amos

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko lainsäädäntö sössitty niin pahasti, että julkinen toimija ei voi palkata kausityöntekijöitä, vai miksi juuri kausityöntekijöiden tarve vaatii ulkoistamista?

Rovaniemen kaupungille sitten tiedoksi, että ulkoistaminen yksityiselle yritykselle ei tuota ainakaan säästöjä. Jostain sen firman on saatava ne voitotkin, sekä omansa että omistajien.

Firmojen lähettämissä tarjouksissa ei myöskään taatusti mainita todellista hintaa, vaan siitä jätetään kaikenlaisten tekosyiden varjolla pois oleellisia työvaiheita, jotka sitten laskutetaan erikseen, ja kalliilla. Tällainen toiminta on yritysmaailmassa ihan tavallista. Jos yksikin työvaihe tai työtehtävä, riippumatta siitä kuinka itsestäänselvä osa sovittua työtä se on, jää tarjouspyynnössä erikseen määrittelemättä, se ei myöskään sisälly tarjouksen kustannusarvioon, ja se laskutetaan erikseen. Että olkaas tarkkoina. Moni kunta ja yrityskin on tajunnut vasta jälkikäteen, että halvin tarjous olikin lopulta se kallein.


Huolestunut

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jotenkin tuli tunne, että tässä pannaan pää pensaaseen. En totisesti ymmärrä miten hätä pakenee ulkoistamisen myötä. Valtuutettujen pitäisi ottaa vastuu eli pienentää vesilaitoksen tuloutusprosenttia ja ottaa vakavasti haltuun verkon kunnostus.


Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä