Rovaniemen vihreät uraanikaivoksia vastaan
Rovaniemen vihreät vastustavat Arevan Rovaniemelle ja Ylitorniolle kaavailemia uraanilouhoksia. Vihreiden mukaan uraanin louhinta ei ole tavallista kaivostoimintaa.
Uraanikaivokset haittaisivat myös Lapin mainetta puhtaana ja turvallisena ympäristönä.
- Ei voida puhua puhtaista lappilaisista raaka-aineista mikäli samaisella alueella louhitaan terveydelle vaarallista uraania, Rovaniemen vihreiden puheenjohtaja Tuuli Kaakkurivaara sanoo yhdistyksen tiedotteessa.
Pitkät matkat
Vihreiden mukaan Lapista saatavaa uraani pitäisi kuljettaa rikastamoihin eri puolilla Eurooppaa, mikä lisäisi muun muassa onnettomuusriskiä. Kaivoksesta saatavat työpaikat eivät yhdistyksen mielestä riitä kompensoimaan sen haittavaikutuksia esimerkiksi matkailulle.
Kaakkurivaaran mukaan uraanikaivokset pilaisivat matkailuimagon lisäksi myös yritysten ja yksityisten mahdollisuudet saada luonnosta puhtaita raaka-aineita.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Väyrynen syyttää Suomenmaata puheenjohtajapeliin puuttumisesta
Keskusta järjestää viikonloppuna neuvoa-antavan jäsenäänestyksen seuraavasta puheenjohtajasta. Keskustan puoluelehden julkaisema kysely äänestyksen kynnyksellä kuumensi Väyrysen.
Löi tuopilla päähän - 70 päivää ehdollista
Lapin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina posiolaismiehen nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Presidentti myönsi arvonimen neljälle lappilaisille
Tasavallan presidentti on myöntänyt perjantaina arvonimiä lappilaisille.
Vesi pitää keittää Kittilän Kaukosessa
Talousvesi pitää keittää Kittilässä Kaukosen kylän alueella. Keittokehoitus koskee arviolta noin 200 kylän asukasta ja se on voimassa toistaiseksi.
Ranuan jääkarhun pentu ihannemitoissaan
Painoa kertyy päivässä noin 300 grammaa ja pituutta kahdella jalalla seisten on jo 120 senttiä. Myös hammaskalusto muuttuu järeämpään suuntaan.
Lentävä pallogrilli löytää kuolleen poron
Petojen raatelemia poroja etsitään kenties jo lähitulevaisuudessa kauko-ohjattavilla lentolaitteilla. Laitetta voidaan käyttää myös esimerkiksi kadonneiden henkilöiden etsintään.
Mauri Gardinille kaupunkineuvoksen arvonimi
Tasavallan presidentti on myöntänyt perjantaina Rovaniemen kaupunginjohtaja Mauri Gardinille kaupunkineuvoksen arvonimen. Kaupunkineuvoksen arvonimiä myönnettiin kaikkiaan kolmelle henkilölle.
Keskustan puheenjohtajasta äänestetään Lapissa
Keskustan jäsenet äänestävät viikonloppuna puolueen seuraavasta puheenjohtajasta. Lapissa äänioikeutettuja keskustalaisia on piirijärjestöjen mukaan noin 10 000.
Rovaniemi-lisästä ei odotettuja tuloksia
Kotihoidontuen kuntalisällä ei ole saavutettu Rovaniemellä toivottuja tuloksia. Kuntalisällä piti vähentää päivähoidon käyttäjiä ja säästää rahaa. Sen sijaan päivähoidon tarve kasvaa jatkuvasti ja kulut ovat nousseet osin myös tuen maksamisen vuoksi.
Liikenteestä poistettu auto löytyi ojasta Rovaniemellä
Musta Opel Omega-merkkinen auto löytyi ojaan ajettuna Jääskeläisentiellä torstaiaamuna.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.