Rovaniemi yhtiöittää vesilaitoksen?
Rovaniemen kaupunki pohtii taas, kannattaisiko Napapiirin Vesi -liikelaitos yhtiöittää ja yhdistää Rovaniemen Energia Oy:hyn. Rovaniemen virkamiesten vastaavat suunnitelmat eivät ole aiemmin saaneet kannatusta.
Rovaniemen kaupunginvaltuusto käsitteli valtuustoseminaarissa syyskuun puolivälissä kaupungin talouden tilannetta ja linjauksia. Kaupunginjohtaja Esko Lotvosen mukaan yksi mahdollinen linjaus on se, että Napapiirin Vesi yhdistettäisiin Rovaniemen Energiaan joko yhdeksi yhtiöksi tai sen tytäryhtiöksi.
- Meidän pitää tässä kaupunkikonsernissa katsoa sellaisia ratkaisuja, jotka toisivat kestävyyttä ja turvaa eli taloudellisia ja toiminnallisia hyötyjä.
Rahaa yhtiöittämisestä syntyisi Lotvosen mukaan säästöjen lisäksi myös muun muassa sitä kautta, että Rovaniemen Energia voisi avustaa vesiyhtiötä niillä rahoilla, jotka se nyt maksaa voitoistaan verona valtiolle.
Tällä hetkellä selvitellään mahdollista kauppahintaa. Iso hintalappu toisi kaupungille investointivaraa muihin kohteisiin mutta rasittaisi uuden yhtiön toimintaa.
- Sinänsähän tässä kaupassa ei kilahda euroja kaupungin suoraan kassaan, vaan kyse on lähinnä tasearvoissa näkyvästä ylijäämästä, jolla voidaan varautua tuleviin investointeihin. Mutta kyllä tästä toimenpiteestä pitää olla myös ihan konkreettisia ja taloudellisia hyötyjä, ja siinä puhutaan sitten jo ihan oikeista euroista.
Rahaa investointeihin ja remontteihin
Vedenkuluttajaa ja veronmaksajaa kiinnostaa luonnollisesti se, kummalla tavalla saadaan nykyistä halvempaa vettä. Lotvosen mukaan vesi ei halpene kummallakaan tavalla - kyse on ennemminkin siitä, kummalla tavalla tulevat isot putkiremontit nostavat vähemmän veden hintaa.
- Tällä toimenpiteellä voitaisiin hidastaa veden hinnan nousua. Vanhalla järjestelmällä on vaarana, että vesi kallistuu enemmän, koska yhtiöittämisestä pitäisi syntyä sellaisia etuja, joista kertyy rahaa.
Joka tapauksessa Rovaniemellä on luvassa iso lasku remonteista, joita joudutaan tekemään rapistuvaan putkiverkostoon. Nyt rahaa menee viitisen miljoonaa euroa vuodessa, mutta summa kasvaa jatkossa, sanoo Lotvonen.
- Summa joudutaan nostamaan lähivuosina 8-11 miljoonaan euroon vuodessa, ja siihen tarvitaan vähän leveämpiä hartioita.
Löytyykö poliittinen tahto?
Rovaniemellä on huonoja kokemuksia yhtiöittämisestä viime ajoilta. Kunta-asunnot Oy:n piti poistaa Rovaniemen vuokra-asunto-ongelma, mutta toisin kävi. Vesilaitosten yhtiöittämisestäkin on Suomessa hyvin monenlaisia kokemuksia hyvistä huonoihin.
- Olemme pyytäneet molemmilta organisaatioilta näkemyksiä siitä, millaisilla reunaehdoilla yhdistäminen voitaisiin toteuttaa kestävästi ja kannattavasti. Meidän tarkoituksemme on ottaa oppia niistä vastaavista hankkeista Suomessa, joissa on onnistuttu hyvin, jotta se hyödyttää kaupunkilaisia.
Rovaniemellä on pyöritelty aiemminkin ajatusta vesilaitoksen yhtiöittämisestä, mutta virkamiesten ehdotukset ovat kaatuneet viimeistään valtuustosalissa. Lotvonen ei haluakaan veikata, toteutuuko yhtiöittäminen tälläkään kertaa.
- Mutta nämä asiat pitää katsoa avoimesti ja rohkeasti ja tehdä mahdollisimman nopeita päätöksiä. Kyllä kaupunkikonsernin talouden tila jo edellyttää, että tällainen kohtuullisen pitkään valmisteltu asia saadaan ihan oikeasti eteenpäin.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
Lappilaisrehtorista kouluneuvos
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt perjantaina 24. toukokuuta Rovaniemen Rantavitikan peruskoulun rehtori Esa Pasmalle kouluneuvoksen arvonimen. Pasma jättää opetustyön tänä keväänä.
Saara Aalto kiitää vaivatta Kiinasta Lappiin
Samana päivänä kun Saara Aallon uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin.
Kotiseutuväki koolla Rovaniemellä
Lapin kotiseutuyhdistysten edustajat kokoontuvat Rovaniemellä perjantaina. Kokoontumisessa päätetään muun muassa Lapin edustaja Suomen Kotiseutuliiton valtuustoon.
Taiteilijaresidenssit katoavat valtion säästökuurissa
Taiteen edistämiskeskus lakkauttaa kaikki aluetoimipisteidensä taiteilija-asunnot ulkomailla vuosina 2013-2015. Lakkauttamisia perustellaan säästösyillä, mutta myös sillä, ettei toiminta ole riittävän ammattimaista.
Rovakatu 1:n remontti tyssäsi
Rovakatu 1:n rakennuksen remonttiaikeet ovat tyssänneet. Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen käytti kiinteistön osalta otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan ylimääräisessä kokouksessa maanantaina.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Kaukosen vettä ei tarvitse keittää
Perjantaina saatujen laboratorionäytteiden perusteella juomavesi on puhdasta Kittilän Kaukosen vedenottamon alueella.
Timo E. Korva jää eläkkeelle
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Mikähän on
Ilmoita asiattomasta kommentistakaupungin perimä korko lainoilleen? ettei olisi reippaasti markkinakorkoa suurempi... niin meitä kupataan. kartiinin opein. välttämättömästä ja pakollisesta. ennemin voisi kunnallisveroa nostaa!
Näin
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaidat kuulua niihin jotka ei maksa veroja
Albertti
Ilmoita asiattomasta kommentistaMinä en edelleenkään käsitä, miten yhtiöittäminen estää vesimaksujen nousua. Yhtä lailla se vesijohtoverkko täytyy korjata yhtiöittämisen jälkeenkin, ja se käy ihan yhtä kalliiksi kuin ilman yhtiöittämistä. Vai yritetäänkö tässä nyt laskea kaikki sen veraan, että rahaa vain ilmestyy maagisesti jostain, kun sanotaan taikasana? Vai hoitavatko Taikamaan keijukaiset korjaustyöt keijupölyä heittelemällä?
jokunen
Ilmoita asiattomasta kommentista"Rovaniemen Energia voisi avustaa vesiyhtiötä niillä rahoilla, jotka se nyt maksaa voitoistaan verona valtiolle". Outo näkemys, ihan kuin verojen maksamiselle olisi tällainen vaihtoehto. Todellisuudessa tämä tarkoittaa sitä, että Rovaniemen Energia ei enää tuottaisi voittoa, joten siitä voitosta ei siten tarvitse edes maksaa veroa.
Kettunen
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta kaupungille silti roponsa tulouttaa. Todellista kuppausta! Eipä käy kateeksi ns. toimitusjohtajaa.
Hana kiinni.
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoo pörssiin menee ja vedenhinta kolminkertaistuu, kun pitää saada sijottajille tuottoa, tuttua kuntapolitiikkaa ! Niin tuttua hinnoittelua jo usean kunnan ja osakkeenomistajien omistamassa syömähampaassa rosvokairassakin, sähkönsiirron hinnoissa.