Ruben Stiller: Syrjäytymisen vastaisessa taistelussa avattu uusi rintama
Kansanedustaja ja velikulta Mikael Jungner vaatii, että Linnan juhlat muutetaan alkoholittomaksi karnevaaliksi (IS 11.9). Eliitin on Jungnerin mielestä näytettävä esimerkkiä juopottelevalle rahvaalle, joka syrjäyttää itsensä syvenevään alkoholismiin. ”Toisen maailmansodan jälkeen alkoholiin on kuollut kaksi kertaa niin paljon ihmisiä maailmassa kuin toisessa maailmansodassa”, Jungner toteaa.
Asiaa on pohdittava kokonaisvaltaisesti, niin kuin meillä oikeistodemareilla on tapana sanoa. Päätin kirjoittaa toveri Mikaelille avoimen kirjeen. Kas tässä:
Rakas toveri Mikael!
En kykene katselemaan Linnan juhlien absurdia hovidraamaa selvin päin. Kun Suomen eliitti jonottaa kätelläkseen vallasta riisuttua presidenttiä ja tätä vielä selostetaan sinivalkoisena spektaakkelina, me normaalit ihmiset juomme vähintään yhden bissen.
Tämän jälkeen kuluu vähintään kaksi bisseä pukujen kommentoinnin aiheuttaman trauman lääkitsemiseen. Vuodesta toiseen olemme kuunnelleet väkisinväännettyjä analyysejä naisten iltapuvuista ja tuijottaneet lasittunein silmin etenevää jonoa. Moni meistä on avannut jo useamman pullon ennen pakollisena ohjelmanumerona esitettävää sotaveteraanin haastattelua.On aivan sama, onko esimerkiksi Linnaan kutsuttu ralliautoilija itsenäisyyspäivänä selvin päin vai nauttiiko hän alkoholitonta boolia ennen kuin kertoo suunnattomia latteuksia.
On täysin mahdollista, että minun syrjäytymiseni alkaa Linnan juhlien aiheuttamasta alkoholin väärinkäytöstä, mutta tämän riskin olen valmis ottamaan. Eliitin esimerkki ei ole koskaan vaikuttanut alkoholinkäyttööni millään tavalla, joten on aivan sama onko esimerkiksi Linnaan kutsuttu ralliautoilija itsenäisyyspäivänä selvin päin vai nauttiiko hän alkoholitonta boolia ennen kuin kertoo suunnattomia latteuksia.
Ehdotuksesi on toki mielenkiintoinen, mutta uskon Sinun unohtaneen suomalaisen humalan anatomian. Känni on suomalainen kapina esivaltaa vastaan; yritys elää hetki kuninkaana, haistattaa pitkät alkoholipolitiikalle ja liian hyville tavoille. Jos eliitti julistaa raittiuttaan, rahvas todennäköisesti juo entistä enemmän. Humalan merkitys erottautumisstrategiana kasvaa ja rahvas mainostaa alkuvoimaansa sisäsiistille eliitille demonisen juoponnaurun säestämänä.
Tätäkö me oikeistodemarit Mikael haluamme?
Olen toki valmis vaihtamaan kaikki mielipiteeni, jos saan kutsun Linnaan. Muussa tapauksessa käännän takkini joskus myöhemmin.
Kokonaisvaltaisesti tervehtien
Ruben
Ruben Stiller
Kirjoittaja on toimittaja ja Pressiklubi-ohjelman juontaja
Tuoreimmat aiheesta: Blogi
Petri Kejonen: Jätevesien jälkeen kiuasgate!
Kiukaat, takat ja uunit on tulevaisuudessa vaihdettava tehokkaampiin, puhtaammin palaviksi, kirjoittaa Petri Kejonen blogissaan.
Anna Perho: Hurmiolan Tommi
Olen hakemassa lastani hänen elämänsä ensimmäisistä kotibileistä. Teini repäisee auton etuoven auki ja rojahtaa etupenkille. ”Äiti mä oon ihan kännissä!” Suljen silmäni ja huokaisen. Nyt se tapahtuu, lapseni ensimmäinen humala. Miten pitäisi reagoida?
Sanna Ukkola: Taskukokoiset lolitat
Kasvavatko pikkutytöt aikuisiksi liian varhain, kysyy Sanna Ukkola blogikirjoituksessaan.
Pekka Ervasti: Ketjukirje Jemenistä
Terveisiä täältä Jemenistä! Kautta kahleitteni, minua on kohdeltu hyvin.
Kari Haakana: Uutispaaston jälkeen
Kuukauden uutispaaston jälkeen ripseni eivät ole pidentyneet, mutta suhteeni uutisiin on muuttunut.
Jari Korkki: Sanni, Lottotyttö
Kokoomuksen nuorisokerhon mainio kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen on mukava ihminen ja tuore äiti, josta vilpittömät onnittelut. Tapasimme tiistaina ja vaunuunkin kurkistin, kirjoittaa Jari Korkki blogissaan.
Jyrki Kasvi: Yksityisyys on katoavaista
Poliisien lisäksi pitää luottaa myös poliitikoihin, joiden säätämiä lakeja poliisit panevat toimeen, muistuttaa Jyrki Kasvi blogissaan.
Ruben Stiller: Sinä – panttivanki
Suomi on tyly maa. Täällä vapautettu panttivankikin leimataan valtion kustannuseräksi. Uhrit näyttävät olevan epäilyksenalaisia, kunnes toisin todistetaan, kirjoittaa Ruben Stiller blogissaan.
Pekka Ervasti: Arkadian Puuhamaa
Eduskunnan istuntosali on kuin HIFK:n matsi. Aina sattuu ja tapahtuu, kirjoittaa Pekka Ervasti blogissaan.
Kari Haakana: Embargo meni jo
Miksi et ole lukenut yhdenkään suomalaisen tiedotusvälineen arviota Kultahattu-elokuvasta, vaikka kriitikot ovat sen jo nähneet? Koska arvostelijat sitoutuvat elokuvien tekijöiden ja levittäjien vaatimuksiin kritiikkien ja jopa tweettien julkaisuaikataulusta. Käytäntö on outo ja vanhentunut, pohtii Kari Haakana blogissaan.

Kommentoi aihetta
(18 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Seppis
Ilmoita asiattomasta kommentistaMäärittele eliitti. Ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi häikäilemättömiä hankkiutuakseen viekkaudella ja vääryydellä jonkinlaiseen asemaan, ja sen jälkeen pitävät itseään muita parempina elleivät suorastaan korvaamattomina?
A
Ilmoita asiattomasta kommentistaTai sellaisia ihmisiä, jotka ovat älykkäämppiä ja tavoitteellisempia kuin muut ja siksi pääsevät korkeaan asemaan.
jari
Ilmoita asiattomasta kommentistaVaikea on tästä niinsanotusta eliitistä mitään älykkyden riemusaatoa löytää.Kyllä vavimpana motiivina näyttää olevan ahneus ,joka selvästi sokaisee sen vähänkin järjen..
Viina on viisasten juoma
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos alkoholi on noin tärkeää jollekkin, sääliksi käy. Alkossa ei ole mitään hyvää, kuka sitä itse juo tai joutuu katselemaan juopumista. Viina on viisasten juoma, joka tarkoittaa että kohtuus siinäkin. Valitettavasti suomessa on vähän viisaita, vain 20% kansasta. Tuo 20% on lahinnä absolutisteja.
Linnan juhlissa ei juhli eliitti, paitsi urheilijoissa ja muisssa itse ansaituissa asioissa. Poliitikot ovat järjestään pellejä, ennemmän tai vähemmän. Heitä ei voi tänäpäivänä kunnioittaa mitenkään.
Lattea itsenäisyyspäivä(nä)
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoo, menossa on kansan poliittinen vielä-viiden-vuoden yksinäisyys. Tavallisia, sanoi kettu.
Kypsä Arska
Ilmoita asiattomasta kommentistaRäkäkännäämistä ei pahemmin ole Linnan juhlissa näkynyt, vain kohtuullista ei-humalahakuista maistelua.
Ehkä enempi huomiota voinee kiinittää Linnan jatkoihin...
Loppu jo pokkuroinnille
Ilmoita asiattomasta kommentistaKansakunnan ankeuttajana tiensä kansan suosioon auranneelta Sauli Niinistöltä voisi odottaa sen verran ryhdikästä tekoa, että peruisi itsenäisyyspäivän vastaanoton toistaiseksi. Vetoaisi vaikkapa siihen, että kun kaikkien muidenkin pitää säästää... Jukka Rintala ja kumppanit pärjäävät ateljeissaan muutaman vuoden varmaan ilman tätä pikkujoulusesonkiakin.
Sitten kun Suomi täyttää 100v. voidaan järjestää seuraavat kemut. Niistä voisi nyt säästyneillä rahoilla tehdä oikeat kansanjuhlat, sen sijaan että vain 0,4 promillia kansasta juhlii presidentin kanssa verorahoilla.
Se, että linnanjuhlia katsoo 2 miljoonaa katsojaa ei ole riittävä peruste niiden järjestämiselle.
Muija
Ilmoita asiattomasta kommentista”Sitten kun Suomi täyttää 100v. voidaan järjestää seuraavat kemut. Niistä voisi nyt säästyneillä rahoilla tehdä oikeat kansanjuhlat, sen sijaan että vain 0,4 promillia kansasta juhlii presidentin kanssa verorahoilla.”
Joo! Ja Konstantinuksen ritari saisi lätkäistä kunniamerkin tasavallan kaikkien kansalaisten rinnuksiin.
ö
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuosittelijoita aika lauma. Kommentoijia ei juuri: MIKSIHÄN. Nyt en kirjoita enempää. :-(?)
Tapsa K.
Ilmoita asiattomasta kommentista”Se on rauhan aikana niin kuin paremman väen asia toi isänmaa, mutta sodassa passaa sitten vähän huonommankin koittaa”. -Leppäsen Preeti-
Olen samaa mieltä Rubenin kanssa siitä että perisuomalaisen alkoholinkäytön juuret ovat paljon syvemmällä kuin jossain "eliitin antamassa esimerkissä".
Minkälaisessa Suomessa eläisimmekään jos aina apinoisimme ns. "eliittiä"?
Ihan alkoi puistattaa moinen ajatus...
Heka1
Ilmoita asiattomasta kommentistaRubenin teksti on taas yksi esimerkki alkoholin käytön ihannonnista.
Wfalen
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnko se aina heti liiallista ihannointia jos joku kritisoi toisen henkilön täysin huomionhakuista pisteidenkeräämistä absolutismin nimissä? Sama juttu kuin prostituutiokeskustelussa, jos kritisoit jonkun asiaa kieltämässä olevan kantaa niin olet heti joka viikonloppu maksullisissa käyvä pervo. Maahanmuuttokeskustelussa sama juttu. Kiitos polarisoinnista.
Tapsa K.
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen myös ihmetellyt "Wfalenin" tavoin tätä suomalaista mustavalkoisuutta keskustellaan sitten mistä hyvänsä. Olet joko juoppo, maksullisissa naisissa alvariinsa juokseva homoja vihaava rasistisika tai absolutisti, perinteisiä perhearvoja kunnioittava, maailmojasyleilevä suuri humanisti.
Näiden kahden ääripään välimuotoja ei tunneta eikä niitä halutakaan tuntea koska silloin saattaisi syntyä oikeaa keskustelua. Leimaaminen on paljon helpompaa.
valtion lellikit
Ilmoita asiattomasta kommentistaViinanjuonti on varmin tie valtion lellikiksi ja erityisesti eliitti hyötyy tuosta. Rahvas hiljennetään alkoholin avulla ja tästä johtuu ettei Suomessa aitoa kapinointia esivaltaa vastaan esiinny.
Esko
Ilmoita asiattomasta kommentistaHeh, heh. Löytyhän se sitten täällä kun oli ensin kännykässä päälööppinä :) Hyvä sarkastinen kirjoitus. Sitä itsekin ihmettelen, että mitä "irtopisteitä" Jugner tällä haluaa keräillä. Eiköhän nyt todeta se tosiasia, että eliitti on vain kansan keskuudesta nousseita pyrkyreitä, joilla on ihan samat tunteet, halut ja tarpeet, kuten peruskansallakin. Ihan turhaa lähteä jeesustelemaan tällaisilla asioilla, puolin sun toisin.
niin
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä kirjoitus Stilleriltä ja ymmärrän häntä, vaikka itse lopetin juomisen kokonaan 3v. sitten. Ei linnanjuhlia kestä selvinpäin katsoa, joten ratkaisu on että en katso niitä ollenkaan vaan pelaan xboxilla ;)