Rugby-miehet valloittavat lisää maailmaa
Oululaisen ohjaajan Mika Ronkaisen dokumenttielokuva Freetime Machos valoittaa edelleen maailmaa. Filmi on nähdään usealla festivaalilla eri puolilla maailmaa. Rugby-miesten harrastusta ja elämää voi seurata uudestaan valkokankaalla myös Oulussa.
Mika Ronkaisen viime keväänä julkaistu dokumenttielokuva Freetime Machos jatkaa festivaalikierrostaan. Filmi on kutsuttu jo kymmenelle eri elokuvafestivaalille ympäri maailmaa, mm. Argentiinaan, Australiaan, Kanadaan, Englantiin ja Venäjälle.
Elokuva saapuu uusintakierrokselle Ouluun elokuvateatteri Studioon perjantaina 19. elokuuta. Free Time Machos julkaistaan myös DVD:llä syksyn aikana. Tasa-arvopalkinnolla ja Tampereen elokuvajuhlien erikoispalkinnolla palkittu Freetime Machos kertoo oululaisen rugby-joukkueen jäsenten elämästä.
Maailman pohjoisin
Filmi on komedia maailman pohjoisimmasta ja kolmanneksi huonoimmasta rugbyjoukkueesta. Elokuvan keskiössä ovat parhaat kaverukset Matti ja Mikko. Matti loukkaa pikkurillinsä lumirugbyturnauksessa. Se sattuu, mutta Mikko ja muut joukkuekaverit vain nauravat hänelle. Tosi mies katkaisisi vähintään jalan - tai edes käden. Mutta että pikkurilli...
Oulun rugby-joukkue on haasteen edessä. Jos pelit sujuvat yhtä nihkeästi kuin edellisellä kaudella, se tietää putoamista kakkosliigaan. Freetime Machos tarjoaa harvinaisen esteettömän ja laajan näkökulman miesten perimmäisiin ajatuksiin. Kun isät, veljet ja poikaystävät lähtevät kotoa kaltaistensa matkaan, muuttuu mieli, kieli ja kulttuuri. Elokuva seuraa joukkuetta tappioissa, voitoissa ja ystävyydestä kumpuavassa rakkaudessa - pukuhuoneisiin ja saunailtoihin.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Tulipalon syttymissyytä ei vielä tiedetä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.